MOOOIIIIII!!!!
No niin, taalla
taas! Olen elossa ja lahes taysissa sielun ja ruumiin voimissani, pikku nuha-olosta
huolimatta!
Oon tehnyt ihan
pirusti toita, kaynyt Reykjavikissa pikkuisen viihteella ja leiriytymassa
Akureyrin kauniin kesaisissa maisemissa.
Siinapa se kaikki
sitten onkin. Taalla ei paljoa aikaa ylimaaraiseen ole ja yksi-kaksi
vapaapaivaa viikossa pitavat aika tiukasti tilan kulmilla. Ja kuten aiemmin
mainitsin, se vahan ahdisti, niinkuin moni muukin asia siihen aikaan, kun
taalla aloitin. Mutta nyt ma oon alkanut tottua tahan rytmiin ja osaan taas
arvostaa sita kaikkea, mita ma taalla saan. Eli siis suljin silmani
negatiivisille asioille ja avasin ne positiivisille. Meilla on taalla paljon hotellin
tiloissa asuvia tyontekijoita, joiden kanssa tanne on muodostunut sellainen
oma, kiva, pikku kommuuni. Alussa olin vahan epatoivoinen hakiessani omaa
paikkaani naiden, NUORTEN, keskella, mutta nyt mulla on ehka ihan sopiva
paikka. En yritakaan olla liian hyva kaveri kenenkaan kanssa, mutta toisin kuin
eraat taalla, uin kuin kala vedessa yhdesta porukasta toiseen ja olen
tervetullut jokaiseen. ;)
Jos mulla olisi
oma talliyritys, tekisin muutamat asiat erilaisesti, mutta koska mulla ei ole
ja olen toissa Eldhestarilla, olen noin kuukaudessa sopeutunut tekemaan asiat
taman tallin tavoin. Tyon sisalto on sita mita odotinkin, enka ole pettynyt
tyonkuvaani tai itseeni, vaan kapuan edelleen aamuisin erittain mielellani
hevosen selkaan ja huolehdin parhaani mukaan siita, etta asiakkaani ovat paaosin
hyvillaan retkien paatyttya. Meilla on laaja valikoima eripituisia ja nakoisia
retkia, vedan paivaretkia, joiden kestot vaihtelevat parista tunnista kuuteen
tuntiin. Oma spesiaalini taitaa olla lintubongausretket, koska olen porukasta
ainoa, joka on edes vahan enemman kiinnostunut luonnosta ja linnuista. Nyt
tosin muutama muukin meista on vetanyt ko retkea, mutta eihan ne nyt millaan
veda vertoja mun tietotaidolle, vaikka yks saikin 5000 kruunun tipin, poh! ;) Eli
tuo retki on kestoltaan pari tuntia, minka aikana vien asiakkaat eraalla
laitumella olevalle lammikolle kiikaroimaan vesilintuja. Taalla on paljon meriharakoita
ja pohjolan lintuja, kuten esim. kiiruna(!) ja lapintiira, jolla on pesa aivan
yhden toisen reittimme varrella, mutta pesaa ei ole viela bongattu. Pari opasta
ovat vaan saaneet nokasta paahansa (linnut hyokkaavat ensimmaiseen), onneksi on
kyparat! (On muuten janna ratsastaa, kun et pysty nakemaan paasi ylle, mutta
kuulet napakat naksutukset ja humahdukset aivan paasi ylapuolella! ;) )
Yhdella
retkellani en muuten oikeastaan tieda, mita oikein tein, mutta sain retken
jalkeen huiman kymmenen euron tipin! Ja taas saksalaisilta rouvilta :D Siis
janninta on se, etta yhdessa vaiheessa tiesin rouvien pettyneen pahan kerran,
kun jouduin aikataulusyista tekemaan muutoksia reittiimme. Pettymyksen
huomattuani yritin jollain tavalla saada tadit paremmalle mielelle ja aloin
hopotteleen ja kyselemaan eri asioista, paa-asiassa, hevosasioista melkein yli
oman tarpeen. Ja sehan sit ilmeisesti tuotti tulosta, emmeka ainakaan viela
menettaneet kahta tulevaa vakiasiakastamme ;)
Toinen retki
menikin sitten aika lailla kaikin puolin penkin alle. No se nyt tapahtuikin
aivan alkuaikoinani ja oli ensimmainen Reykjadalur-paivaretkeni. Eli
Reykjadalur on nakemisen ja kokemisen arvoinen lammin joki, jossa voi kayda
uimassa, Hveragerdissa. Uintipaikkaan paastakseen taytyy joko patikoida omin
tai hevosen jaloin noin kolmisen kilometria makia ylos ja alas, pienia
kinttupolkuja pitkin. Ensimmainen vikakohta on noi kinttupolut:
henkilokohtaisesti tykkaan ratsastaa enemman kivoja teita ja isohkoja polkuja
kuin pienenpienia kivisia ja liukkaita polkuja. Toinen ongelma tuolloin oli se,
etta saa oli aivan surkea: Hyvin hyvin sumuinen, kylma ja sateinen, eli
kaikenlisaksi polut olivat mutaisia ja vielakin liukkaampia. Kolmas mutka
matkassa oli se, etta paastaksemme kinttupolkujen juurelle jouduimme
puikkelehtimaan pitkin vanhaa laavakenttaa, nakemisen arvoinen ehka kylla,
mutta aivan hirvea ratsastaa. Nyttemmin kyseinen laavakenttareitti ei ole kaytossa,
koska yksi kayttamamme laavakentalle johtava polku, aivan paatien varrella,
vuoren rinteessa, ROMAHTI paatien korjaustoimenpiteiden seurauksena (ja romahdus
tapahtui eraan ryhmamme nokan edessa!). Neljas pulma oli se, etta meilla oli
isohko ryhma, noin 14-16 vierasta (= kaksi opasta), kummallakin oppaalla oli
oman ratsunsa lisaksi viela ”kasihevonen” eli lisahevonen vaihdettavaksi matkan
puolessavalissa. Ja ihan niinkuin se ei olisi jo tarpeeksi hankalaa ihan muuten
vaan hallita kahta hevosta, oli ”hevosvastaavamme” paattanyt antaa meille
kayttoon juuri lomilta palanneet, energisemmat hevoset, joista oma ratsuni ei
ilmeisesti tykannyt, kun kasihevonen meni liian taa. Taman hoksatakseni paasi
kasihevoseni kerran irti ja toisella kertaa tipuin selasta, pitaen edellisesta
vahingosta viisastuneena kummankin hevosen ohjista tiukasti kii. Olen siis
kakun velkaa! Toinen opas pysyi selassa, mutta jalkautui suosiolla muutamia
kertoja valttaakseen pyllahtamisen syysta tai toisesta. Niin ja meilla oli
joukossamme myos muutamien epaonnisten sattumien summana tytto joka oli
korkeanpaikankammoinen. Eika han uskaltanut ratsastaa takaisin Reykjadalurin
korkeuksissa, vaan puolet matkasta toinen opas kaveli tyton ja hevosten kanssa
mun johdattaessa ratsukkoja. Perille paastyamme olimme noin tunnin aikataulusta
myohassa, erittain kylmissamme ja arsyyntyneita hevosvastaavaan seka tuon
reitin kayttoon kurjalla saalla ja aikataulupaineeseen. Asiakkaat suhtautuivat
kaikkeen kuitenkin suht hyvalla asenteella, mutta henkilokohtaisesti olisin
jattanyt tuon reitin tuolloin paitsioon jo ihan vaan saaolosuhteiden takia.
Muuten meidan
retket onkin ihan kivoja ja tuo Reykjadalur on kylla kieltamatta mukavaa ja
huimaa nahtavaa, vaikka retkeen kulutettava viitisen tuntia kuluukin valilla
liiankin nopeasti kun otetaan huomioon, etta siina ajassa pitaisi saada
kaikentasoiset ratsastajat Reykjadaluriin ja takaisin ja ehtia viela syottamaan
ja uittamaan vieraat puolessa valissa!
Etta sellaisia
retkia meilla, kaikentasoisia ratsastajia ja hevosia monipuolisten nakymien
kera. Aurinkoisella saalla ei tosiaankaan oo pahemmin valittamista, ja
sateeseenkin tottuu, eika nykyaan oo enaa yhtaan niin kylma kuin alussa.
Yhtena
viikonloppuna kavin taas pohjoisessa moikkaamassa katalaania ja silloin ma tan
ison ahaa-elamyksenkin hokasin, etta kylla mulla silti voi elamaa olla vaikka
painankin aika paljon toita. Se oli ihanan rentouttava viikonloppu, kaytiin ”telttailemassa”
joka muuttui karavaanailuksi, kun katalaanin tuoreen poikaystavan vanhemmat
halusivatkin tarjota meille matkailuvaununsa. Ilmat oli hyvat, niinkuin aina
pohjoisessa, ja kaytannossa ma vaan rentouduin ja PERHOkalastin pikkuisen (kuvat sielta, kiivettiin vuorolle, jonka paalla oli natti pieni "lampi" taynna kaloja).
Aivan taydellista. Sen jalkeen mulla olikin aivan uusi puhti ryhtya jalleen
toihin ja aloin osata arvostaa kaikkia pikku etuja, mita me voidaan taalla
tyoskennellessamme saada.
Nyt on hyva, ja
jos tama nain jatkuu, kesa on ihan mukava... Kieltamatta taalla sumussa on kylla
pikkuisen ikava suomen kesakeleja ja –menoja, mutta ei nyt kaikkea voi saada! :)
Kivaa kesan
jatkoa!
