Loppu lahenee!

Heippa!

Nyt ihan pikainen pikku paivitys :)

Mulla oli hurjan hauska ja kiva reissu pohjoiseen. Ala anna sanan pohjoinen hamata, lampotila huiteli viidessakympissa silloin talloin :) Kaikilla 15 matkaajalla tuntui olevan sellainen asenne etta 8 paivan aikana yritetaan tulla kaikkien kanssa toimeen vaikka ollaankin yhdessa 24/7, ja se toimi. Nama viimeiset pari paivaa vietinkin uusien saksalaisten kavereiden kanssa ja tanaan aamulla nautittiin parin tyton kanssa ruotsalaisen hotelli/ravintolan brunssista, voi kuinka jouluista! :) (ikkunasta kun katsoi, oli vahan outo olo, kun lumesta ei ollut tietoakaan)

Viimeisen yoni vietan tyokaverin irkku-perheen luona ja huomisaamuna odottaa lento. Kyl taa ihan kivaksi siis loppujen lopuksi muuttui. Reissuilla nain ja tein paljon kaikenlaista, mutta lopputulemana voin sanoa, etta aika tyhjaa talla puolella mannerta on, puskaa, puskaa ja puskaa :D Tosin natteja kolkkiakin siella taalla loytyy, jos vaan takapuoli suostuu istumaan autossa satojen kilometrien ajan. Ehkapa laitan viela suomesta kasin muutaman kivan kuvan reissulta... Nukuttiin sangyissa ulkona, pelleiltiin (kiitos erityisesti sveitsilaisen, norjalaisen ja saksalaisen!) nakyi villeja kenguruita, mustekala, aivan mahdottoman kauniita biitseja ja kummituksia! :D

Niin, mieli oli hyva, mut fyysisesti mua koeteltiin; ekana iltana niskassa oli punkki, parin paivan paasta loin nyt tulehduksissa olevan varpaani maassa olleeseen laattaan, ihanalla snorklaus-monkija-reissulla poltin selkani ja koko ajan olen karsinyt jonkin asteisesta flunssasta, joka alkoi kamalalla kurkkukivulla, kenties angiinalla. Mut en ole antanut noiden pikkuseikkojen haitata, on ollut kivaa, hyvilla mielin mahdottoman kalliin antibioottikuurin kera Suomeen huomenna ja tasan kuukauden paasta Islantiin, palataan! :)

Ihanaa joulua kaikille! (en vielakaan pysty ymmartamaan, etta joulu on jo ihan kohta!)

Lopun alkua...

Moi!

Eipä ollutkaan vaarallisia tilanteita tai vauhtia eikä tullutkaan mustelmia viime viikolla, vaikka niin hieman uumoilinkin. Alkuperäisenä ajatuksena oli kuluttaa vapaapäivä värikuulaillen Perthin (kuulemma) hienolla sotatantereella, mutta homma alkoikin mennä sen verran hankalaksi, että luovuin ajatuksesta ja toivoin sunnuntaiselle vapaapäivälleni aurinkoa, jonka seurasta ajattelin nauttia biitsillä rentoutuen. Eipä säätiedotukset olleet ihan samaa mieltä kanssani, sunnuntaille lupailtiin vilpoista, eli n. 25 astetta, ja sadekuuroja, mutta sitten löytyikin varasuunnitelma, suomalaisen Nooran ehdottama tapaaminen kahvin tms. merkeissä ja sehän sopi kuin nenä päähän! Päätettiin kuitenkin seurata säätilannetta ja ratkaista tekemisen laatu vasta sunnuntai-aamuna. Ja niinhän siinä sit kävi, ett mentiin biitsille, eikä sateesta ollut tietoakaan :) Oli kiva päivä, mukava tavata uusia ihmisiä ja hengailla kaikessa rauhassa, rennosti auringon alla. Rannalla muuten tapahtui kosinta, taivaalla lenteli lentokone, vetäen perässään tekstiä: ”Jess I love you, will you marry me?” Vähän niinkuin elokuvissa, vastaus tosin jäi arvoitukseksi :) Päivää paransi merkittävästi myös se, että rakkaalta siskoseltani tuli aamulla paketti täytettynä Julia-karkeilla ja kirjeellä. Voiko parempaa ajoitusta olla, joulukuun ensimmäinen aamu, vähän niinkuin joulukalenterin ensimmäinen luukku olisi auennut! :)

Niin ja tämä on tosiaan mun viimeinen työviikko, aivan ihanaa!!! Maanantaina lähden kahdeksan päivän reissulle rannikkoa pitkin ylöspäin jossakin random-porukassa ja kun retkeltä palaan, vietän vielä muutaman päivän Perthissä nauttien kenties reppureissaajien seurasta hostellissa, minkä jälkeen liihotankin sitten jo koti-Suomeen, aivan ihanaa, sekin! :)

En ole paljoa työmeiningistä blogissa avautunut, mutta kerrottakoon nyt vaikka sen verran, että tämä työjakso on ollut ehkä elämäni kamalin! Kirjaimellisesti verta, hikeä ja kyyneleitä. Ja olen erittäin iloinen, että loppu on jo todella lähellä! :) Verta on vuotanut välillä nenästä (mm. hevosen pää on kova) ja välillä jostain pikku haavoista, mitä hevoshommissa on sattunut tulemaan, hiki nyt on virrannut ihan työtohinassa ja kyyneleet ovat syntyneet silloin tällöin vallinneesta yksinäisyydestä, kiukusta ja surumielestä. En tietenkään itsekään itsepäisyydessäni ja väitellessäni varmasti ole maailman ihanin ihminen, mutta loppujen lopuksi olen aika kiltti enkä kovin pitkään jaksa henkisesti sitä, että jokaikisestä pienestäkin asiasta valitetaan aina ja jatkuvasti, nauretaan selän takana ja tunne siitä, että joku kyttää jatkuvasti tekemisiäsi odottaen uusia virheitä, on aika raskas kantaa sisällään.

Tänne tullessani mielessäni oli kuva hevostilasta maaseudulla, huoneesta ehkä tilan päärakennuksessa ja iloisesti uuden tyypin vastaanottavasta RENNOSTA australialaisesta työnantajasta. Tuo kuva nyt murentui aika lailla samantien purkaessani tuloiltanani kamoja lähiökämpässä, jossa vilisi torakoita, hiiriä ja ties mitä muita öttiäisiä. Seuraavana päivänä kävin tallilla, jossa kättelimme pomon (kireä kuin viulun kieli) kanssa pikaisesti toisiamme, siinä se. Tänne tultiin todellakin töihin, vain ja ainoastaan töihin. Toisaalta siihen olin kyllä valmistautunutkin, mutta ehkä odotin kuitenkin jotain... Ehkä edes pientä kiinnostusta minua kohtaan tms... No sellaista ei ollut. Itsetunto on myos ollut jatkuvasti miinakentällä astuen miinoihin, vaikka olen hoitanut hommani riittävän hyvin ja huolellisesti ottaen huomioon sen, että ihminen, joka on ollut töissä muutamia viikkoja, saattaa ehkä joskus tehdä vahingossa virheitä, unohtaa jotakin tai esimerkiksi jättää huomaamattaan yardiin sentti x sentti -kokoisen paskakipinän tai pari. Tilannetta ei ollenkaan ole parantanut se, että myös, varsinkin aiemmin, asunnossamme minun on ollut järkevintä pyrkiä olemaan hyvin hyvin näkymätön, koska ei ole voinut tietää, mistä aussikämppikseni milloinkin on päättänyt valittaa. Onko se sitten ollut se, että kulutin älyttömästi sähköä pitämällä esim. terassin valoa päällä n. 5 minuuttia (laitoin kengät jalkaan), kun hänen oma televisionsa oli päällä 24/7 tai joku aivan muu juttu. Onneks se kämppis lähti ikuisiksi ajoiksi pois juurilleen ja tämän uuden perheen kanssa jaan elämääni vain hetken.

Jotenkin olen myös jäänyt ja ehkä jättäytynytkin loppujen lopuksi tarkoituksella pois vapaa-ajalla hevospiireista (ja tyoajat huomioon ottaen, muita ystavyyssuhteita on haastava luoda). Eli elämäni on koostunut lähes yksinomaan työnteosta ja kun ilmapiiri on kireä ja mieluummin ilkeä kuin iloinen, ei tämä ole ollut ollenkaan helppoa. Ei siis ole saanut muuta ajateltavaa eikä päässyt sen avulla eroon ikävistä tunteista... Tai jotain... Tosin kaikki tekemäni retket ja ne muutamat uudet, hevosmaailman ulkopuolella tapaamani ihmiset ovat piristelleet vapaapäiviäni suunnilleen kerran viikossa, onneksi!

Mutta hei, oli miten oli, nyt ollaan jo voiton puolella, enkä silti kadu tänne tuloani, muutamat työkaveritkin ovat alkaneet vaikuttaa ehkä ihan mukavilta ja ajan kanssa voisivat ajatukset ja tunteet tätä paikkaa kohtaan muuttuakin. Mitään tarvetta ei meikäläisellä tosin ole tähän kaupunkiin pidemmäksi aikaa jäädä :D Ja kaikesta huolimatta tämä on hyvä kokemus, pidän edelleen Australiasta maana ja hevoset. Ei, en ole vielä kyllästynyt noihin välillä ärsyttäviinkin höpönassu-karvaturpiin, paremminkin toisinpäin, lisää, lisää, lisää! :)

Sen tosiaan voin sanoa, että jos joku muu tähän tahtoo ryhtyä, kannattaa pakata laukkuun rutkasti itsevarmuutta, luoda ystävyyssuhteita kenties vaikka jo sosiaalisessa mediassa ja hankkia itselleen varasuunnitelmia, jos elämä alkaakin vaikuttaa pelkälta suossa rämpimiseltä. Luovuttaa ei ihan heti kannata, mutta liikakin on liikaa :) Ja mihin ikinä kuka tahansa nyt matkustaakin, kannattaa aina muistaa ottaa mukaan släpärit (= lipsuttimet, varvastossut, miksikä niitä ikinä kutsutkin) ja jotain lämmintä! Ilmastointi on usein tehokas ja lattiat likaiset! :)

Olipas mukava pikku vuodatus, eiko?! ;) Jos suinkin ehdin ja kykenen, kerron viela viimeisesta retkestani Lansi-Australiassa ja viimehetken kuulumisia ennen lahtoa tai lahdon jalkeen... Tai sitten palaan asiaan aivan toisenlaisessa ymparistossa, jaatikoiden keskelta Islannista! Mutta oli, miten oli, palaan asiaan... Kiva, etta olet jaksanut lukea juttujani, kiitos! :)

Rauhaisin mielin, 

Heli