Hei!
Kevät tulee pikkuhiljaa, olen mietiskellyt syntyjä syviä jonkin aikaa, mietiskelen edelleen ja tulen varmaankin aina mietiskelemään. Otan ihan rauhallisesti ja katson, mihin tuuli kuljettaa. Jep, ajattelin tällä kertaa vain katsella, ilman suurempia puristuksia. Viimeksi autoin kohtaloa ja tässä sitä sitten ollaan, niin! No joo, teen jotain pikkiriikkisiä tekoja, jos niin vaaditaan, mutta nyt kun on oikeastaan taas kaikki ovet auki, jos sen niin pystyy ajattelemaan, pidän silmät ja korvat auki ja otan sen, mitä annetaan. Nyt kun on jo hieman levollisempi olo, ajattelin luovuttaa vielä yhden sivun blogistani Lapin täyttämälle elämälleni, jota välillä kaipailen ja kerrata niitä asioita, mitkä tekivät tuosta elämästä niin elämisen arvoista :)
Hevoset ja työ
Hevosten takia jätin vakityöni noin puolitoista vuotta sitten ja niiden kautta olen saanut sen jälkeen leipäni, jos ei muuta, niin ainakin kuivia korppuja tallista ;) En ole sellainen ei-elämää-ilman-hevosia-ihminen, musta on moneen muuhunkin, mutta olen pitkään ajatellut, että voisin olla hyvä työssä, jossa voi yhdistää eläimet ja ihmiset. Ja niinhän mä oon! :) Haluaisin kehittyä ratsastajana ja hevosihmisenä ja mua harmittaa, jos siihen ei ole helposti lähestyttävää mahdollisuutta. Työskennellessä retkien vetäjänä yhdistyy sekä ihmisten opastus ja ratsastus (tai ajo), jolloin voi hyvällä omalla tunnolla ylläpitää perustaitoja samalla kun yrittää saada asiakkaat hyvälle tuulelle :). Lapissa oli aivan mahtavaa se, että työ oli vieressä ja pystyin pitämään viittä suojattiani silmällä milloin vain, eikä mihinkään mulle tarpeelliseen ollut pitkä matka. Eikä siinä ole mitään valittamista, että aihe, josta haluat todella oppia lisää, kerätä tietoa ja kokeilla, on työtäsi! :)
Koirat
Jos ei tehty töitä hevosten kanssa, valmisteltiin koiria rekien eteen. Koirat eivät olleet mun vastuualuettani, mutta koska mulle kaikki eläimet ovat aikalailla samalla kalkkiviivalla, työskentelin niiden kanssa ihan yhtä innokkaasti kuin hevostenkin. Eri ikäiset, kokoiset, sukupuoliset ja luonteiset koirat ovat aivan täydellisiä kohteita tällaiselle wannabe-eläinkouluttajalle. Ilo oli myös työskennellä ihmisten kanssa, joiden koko olemuksesta ja käyttäytymisestä näki kuinka antaumuksellisesti he töitään tekivät. Ei ole mitään sen parempaa, kuin työskennellä ihmisten kanssa, jotka tietävät, mitä tekevät ja kunnioittavat toisiaan!
Lappi
Islannista Suomeen palattuani mietin, että haluaisin jatkaa ratsastusoppaan töitä. En kuitenkaan nähnyt itseäni vetämässä joitain perus tunnin-parin retkiä Etelä-Suomessa, varsinkaan, jos joutuisin itse asumaan jossakin kaukana tallilta. Ja se mielikuva oli muutenkin jotenkin vähän tylsä. Toisaalta olen myös haaveillut hillaretkestä pohjoiseen ja tilaisuudesta päästä kokemaan ihan aito oikea kaamos. Ja niinhän mä sit pääsin kokemaan kaamoksen. Ja pakkasen. Ja paljon kaikkea muuta! Ja se oli ihan huippua! Mulla oli hirveän kivaa! Lapissa! Tietenkin ihmiset vaikuttavat kokemukseen myös, mutta oli hienoa kokea oikein kunnon talvi. Ja kun varusteet ovat kohdillaan, ei pakkanenkaan haittaa. Lapin pakkanen on myös kuivempaa, jolloin se ei ehkä pureudu ihan niin pahasti luihin ja ytimiin... Askeettiset olot ilman sähköä ja juoksevaa vettä vain lisäsivät tunnelmaa ja kaamoksestakin sai toden teolla nauttia. Pimeä taivas. Revontulet. Päivän kajo. Taivaan upea väriloisto. Porot. Riekot. Lunta, lunta ja lunta. Se on paikka koiravaljakoille ja lumikelkoille, ei tämä etelä!
Vapaaehtoiset, eli "orjat"
Me työllistetyt koimme vapaaehtoiset ihan samanarvoisiksi, mutta orjatyövoimaahan he meidän pomoille olivat. En suosittele yritystä RideNorth / Arctic hysteria, mutten ota yritystä sen enempää käsittelyyn, koska nyt kerron hyvistä jutuista :) Vapaaehtoisia oli vaihtelevasti noin 6-7 hlöä, joista yleensä 2 oli vuorotellen tilan ulkorakennuksessa yötä. Osa viihtyi aivan mainiosti, osa vähän vähemmän mainiosti, mm. askeettiset olot olivat joillekin ylitsepääsemätön este ja he katosivat ennen kuin ehtivät edes asettua. Mutta he, jotka sopeutuivat tilan, ja muutenkin pohjoisen, elämään, olivat pääosin ihan huipputyyppejä! Meillä oli NIIIIN hauskaa ja todella rento ilmapiiri, virheille sai ja oikeastaan piti nauraa ja koska ikähaarukka oli noin 20-45 vuotta, keskustelunaiheet huitelivat lähes kirjaimellisesti kaikkialla maan ja taivaan välillä ja vähän yli ja allekin :) Sähköttömyyden ansiosta olimme paljon yhdessä. Ja juteltiin. Se oli kivaa :)
Koirapoika
Saadessani tietää, että kämppikseni tulee olemaan 23 vuotias, sveitsiläinen sankari, tuli ihan pieniä kylmänväreitä siitä, että miten jaksan katsella jonkun keskieurooppalaisen nuorukaisen elämänrytmiä. Kun vielä tiesin tyypin olevan vastuussa koirista niin, ja oikeastaan koko tilasta, ajattelin, että mitenköhän homma ihan oikeasti lähtee sujumaan. Sopeudun kyllä moneen, mutta ohjeita ja käskyjä pystyn ottamaan suosiolla vastaan vain henkilöltä, jonka tiedän tietävän mua enemmän, tai vähintään yhtä paljon, asiasta ja jota luonnollisesti silloin arvostan. Epäilykseni olivat suuret pahimmassa bileiässä olevan pojan kykyjä kohtaan... Varauduin kohtaamiseemme karvat pystyssä, niin oli varautunut toinenkin osapuoli... Hieman negatiivisvivahteiset ennakkokäsitykset murenivat oikeastaan ihan saman tien, kun tapasimme. Suutari, joka lähti pari vuotta sitten kohti Skandinaviaa kanootilla ja rantauduttuaan jatkoi matkaa liftaten ja omin pikkutassuin ympäri Ruotsia ja Norjaa päätyen lopulta Suomeen, ei oikeastaan voi olla muuta kuin huipputyyppi! Ja sitähän Lukas on. Edelleenkin oikein ihmettelen, miten voitiin tulla niin hyvin toimeen, oli hauskaa ja rentoa, vaikka välillä keskustelut saattoivat olla aika synkkiäkin. Eikä mua ärsytä kyseisessä henkilössä mikään, mikä on outoa kun olet tekemisissä sen 24/7 ;) Mun ei tarvinnut koskaan kyseenalaistaa hänen tekemisiään koirien kanssa ja tällaisessa vaihtuvassa sekalaisessa sakissa on hyvä olla vähintään yksi puhelias ja sosiaalinen henkilö, jonka kanssa kaikkien on helppo tulla toimeen. Tuolla pojalla on myös mainio luontainen kyky toimia ryhmänjohtajana ilman, että sitä kukaan edes tajuaa ja se on hyvä se. Ilo oli löytää tuollainen ystävä.
Ja hei, meillä oli vielä toinenkin palkattu hevostyttö Ivalosta, jonka tietotaitoa ja rauhallista olemusta arvostan suunnattomasti! Hänen johdatuksella porukalla keskusteltuihin juttuihinkin, tuli aivan omanlaisensa säväyksensä, joka sai vain hämmästelemään, kuinka erilaisia me ihmiset olemmekaan :)
Eläimet ja lappi toivat meidät kaikki tuolle tilalle, otimme aivan selkeästi siitä täysillä sielun ja ruumiin voimilla ilon irti. Se oli sellainen elämysmatka, jossa kaikki pitivät hienosti yhtä ja tekivät ahkerasti töitä (poislukien eräs pyllynlipittäjä-vapaaehtoinen, joka väritti asioita ikävästi omalla tussillaan). Kaikesta uuden vuoden epäonnesta huolimatta vuodenvaihde tuolla porukalla (+ muutamalla extralla) oli paras ikinä, vaikka aloitimme vuoden 2015 n. 5 minuuttia myöhässä, hmm ehkä kaikki johtuukin siitä... Yhtä kaikki, elämä ja työskentely tuossa mahtavassa porukassa, pienessä kuplaperheessämme, jää erittäin lämpimänä muistona mieleni sopukoihin, jossa se on turvassa hamaan tappiin saakka :)
Tärkein kohtaamispaikkamme iltaisin oli Santa's cabin, joka paloi maan tasalle pari viikkoa sitten. Ehkä koko ulkorakennuksen palaminen oli jonkinlainen sinetti tälle koko jaksolle. Nyt odotetaan kevättä, sen jälkeen joulua ja sitten taas kevättä jne., ja katsotaan, tuleeko uusia käänteitä jatkossakin. Ja mihin suuntaan.
H.
Kevät tulee pikkuhiljaa, olen mietiskellyt syntyjä syviä jonkin aikaa, mietiskelen edelleen ja tulen varmaankin aina mietiskelemään. Otan ihan rauhallisesti ja katson, mihin tuuli kuljettaa. Jep, ajattelin tällä kertaa vain katsella, ilman suurempia puristuksia. Viimeksi autoin kohtaloa ja tässä sitä sitten ollaan, niin! No joo, teen jotain pikkiriikkisiä tekoja, jos niin vaaditaan, mutta nyt kun on oikeastaan taas kaikki ovet auki, jos sen niin pystyy ajattelemaan, pidän silmät ja korvat auki ja otan sen, mitä annetaan. Nyt kun on jo hieman levollisempi olo, ajattelin luovuttaa vielä yhden sivun blogistani Lapin täyttämälle elämälleni, jota välillä kaipailen ja kerrata niitä asioita, mitkä tekivät tuosta elämästä niin elämisen arvoista :)
 |
| Joskus on rikkautta olla vähän hupsu:) Tämä symppismorsian toi hääasunsa Japanista Suomeen vain tämän takia :) Hullua, mutta myös aika rohkeaa! |
Hevoset ja työ
Hevosten takia jätin vakityöni noin puolitoista vuotta sitten ja niiden kautta olen saanut sen jälkeen leipäni, jos ei muuta, niin ainakin kuivia korppuja tallista ;) En ole sellainen ei-elämää-ilman-hevosia-ihminen, musta on moneen muuhunkin, mutta olen pitkään ajatellut, että voisin olla hyvä työssä, jossa voi yhdistää eläimet ja ihmiset. Ja niinhän mä oon! :) Haluaisin kehittyä ratsastajana ja hevosihmisenä ja mua harmittaa, jos siihen ei ole helposti lähestyttävää mahdollisuutta. Työskennellessä retkien vetäjänä yhdistyy sekä ihmisten opastus ja ratsastus (tai ajo), jolloin voi hyvällä omalla tunnolla ylläpitää perustaitoja samalla kun yrittää saada asiakkaat hyvälle tuulelle :). Lapissa oli aivan mahtavaa se, että työ oli vieressä ja pystyin pitämään viittä suojattiani silmällä milloin vain, eikä mihinkään mulle tarpeelliseen ollut pitkä matka. Eikä siinä ole mitään valittamista, että aihe, josta haluat todella oppia lisää, kerätä tietoa ja kokeilla, on työtäsi! :)
Jos ei tehty töitä hevosten kanssa, valmisteltiin koiria rekien eteen. Koirat eivät olleet mun vastuualuettani, mutta koska mulle kaikki eläimet ovat aikalailla samalla kalkkiviivalla, työskentelin niiden kanssa ihan yhtä innokkaasti kuin hevostenkin. Eri ikäiset, kokoiset, sukupuoliset ja luonteiset koirat ovat aivan täydellisiä kohteita tällaiselle wannabe-eläinkouluttajalle. Ilo oli myös työskennellä ihmisten kanssa, joiden koko olemuksesta ja käyttäytymisestä näki kuinka antaumuksellisesti he töitään tekivät. Ei ole mitään sen parempaa, kuin työskennellä ihmisten kanssa, jotka tietävät, mitä tekevät ja kunnioittavat toisiaan!
 |
| Saisiko olla korillinen koiranpentuja? |
Lappi
Islannista Suomeen palattuani mietin, että haluaisin jatkaa ratsastusoppaan töitä. En kuitenkaan nähnyt itseäni vetämässä joitain perus tunnin-parin retkiä Etelä-Suomessa, varsinkaan, jos joutuisin itse asumaan jossakin kaukana tallilta. Ja se mielikuva oli muutenkin jotenkin vähän tylsä. Toisaalta olen myös haaveillut hillaretkestä pohjoiseen ja tilaisuudesta päästä kokemaan ihan aito oikea kaamos. Ja niinhän mä sit pääsin kokemaan kaamoksen. Ja pakkasen. Ja paljon kaikkea muuta! Ja se oli ihan huippua! Mulla oli hirveän kivaa! Lapissa! Tietenkin ihmiset vaikuttavat kokemukseen myös, mutta oli hienoa kokea oikein kunnon talvi. Ja kun varusteet ovat kohdillaan, ei pakkanenkaan haittaa. Lapin pakkanen on myös kuivempaa, jolloin se ei ehkä pureudu ihan niin pahasti luihin ja ytimiin... Askeettiset olot ilman sähköä ja juoksevaa vettä vain lisäsivät tunnelmaa ja kaamoksestakin sai toden teolla nauttia. Pimeä taivas. Revontulet. Päivän kajo. Taivaan upea väriloisto. Porot. Riekot. Lunta, lunta ja lunta. Se on paikka koiravaljakoille ja lumikelkoille, ei tämä etelä!
Vapaaehtoiset, eli "orjat"
Me työllistetyt koimme vapaaehtoiset ihan samanarvoisiksi, mutta orjatyövoimaahan he meidän pomoille olivat. En suosittele yritystä RideNorth / Arctic hysteria, mutten ota yritystä sen enempää käsittelyyn, koska nyt kerron hyvistä jutuista :) Vapaaehtoisia oli vaihtelevasti noin 6-7 hlöä, joista yleensä 2 oli vuorotellen tilan ulkorakennuksessa yötä. Osa viihtyi aivan mainiosti, osa vähän vähemmän mainiosti, mm. askeettiset olot olivat joillekin ylitsepääsemätön este ja he katosivat ennen kuin ehtivät edes asettua. Mutta he, jotka sopeutuivat tilan, ja muutenkin pohjoisen, elämään, olivat pääosin ihan huipputyyppejä! Meillä oli NIIIIN hauskaa ja todella rento ilmapiiri, virheille sai ja oikeastaan piti nauraa ja koska ikähaarukka oli noin 20-45 vuotta, keskustelunaiheet huitelivat lähes kirjaimellisesti kaikkialla maan ja taivaan välillä ja vähän yli ja allekin :) Sähköttömyyden ansiosta olimme paljon yhdessä. Ja juteltiin. Se oli kivaa :)
Koirapoika
Saadessani tietää, että kämppikseni tulee olemaan 23 vuotias, sveitsiläinen sankari, tuli ihan pieniä kylmänväreitä siitä, että miten jaksan katsella jonkun keskieurooppalaisen nuorukaisen elämänrytmiä. Kun vielä tiesin tyypin olevan vastuussa koirista niin, ja oikeastaan koko tilasta, ajattelin, että mitenköhän homma ihan oikeasti lähtee sujumaan. Sopeudun kyllä moneen, mutta ohjeita ja käskyjä pystyn ottamaan suosiolla vastaan vain henkilöltä, jonka tiedän tietävän mua enemmän, tai vähintään yhtä paljon, asiasta ja jota luonnollisesti silloin arvostan. Epäilykseni olivat suuret pahimmassa bileiässä olevan pojan kykyjä kohtaan... Varauduin kohtaamiseemme karvat pystyssä, niin oli varautunut toinenkin osapuoli... Hieman negatiivisvivahteiset ennakkokäsitykset murenivat oikeastaan ihan saman tien, kun tapasimme. Suutari, joka lähti pari vuotta sitten kohti Skandinaviaa kanootilla ja rantauduttuaan jatkoi matkaa liftaten ja omin pikkutassuin ympäri Ruotsia ja Norjaa päätyen lopulta Suomeen, ei oikeastaan voi olla muuta kuin huipputyyppi! Ja sitähän Lukas on. Edelleenkin oikein ihmettelen, miten voitiin tulla niin hyvin toimeen, oli hauskaa ja rentoa, vaikka välillä keskustelut saattoivat olla aika synkkiäkin. Eikä mua ärsytä kyseisessä henkilössä mikään, mikä on outoa kun olet tekemisissä sen 24/7 ;) Mun ei tarvinnut koskaan kyseenalaistaa hänen tekemisiään koirien kanssa ja tällaisessa vaihtuvassa sekalaisessa sakissa on hyvä olla vähintään yksi puhelias ja sosiaalinen henkilö, jonka kanssa kaikkien on helppo tulla toimeen. Tuolla pojalla on myös mainio luontainen kyky toimia ryhmänjohtajana ilman, että sitä kukaan edes tajuaa ja se on hyvä se. Ilo oli löytää tuollainen ystävä.
 |
| Vuoden 2014 päätös laavun lämmössä. |
Ja hei, meillä oli vielä toinenkin palkattu hevostyttö Ivalosta, jonka tietotaitoa ja rauhallista olemusta arvostan suunnattomasti! Hänen johdatuksella porukalla keskusteltuihin juttuihinkin, tuli aivan omanlaisensa säväyksensä, joka sai vain hämmästelemään, kuinka erilaisia me ihmiset olemmekaan :)
Eläimet ja lappi toivat meidät kaikki tuolle tilalle, otimme aivan selkeästi siitä täysillä sielun ja ruumiin voimilla ilon irti. Se oli sellainen elämysmatka, jossa kaikki pitivät hienosti yhtä ja tekivät ahkerasti töitä (poislukien eräs pyllynlipittäjä-vapaaehtoinen, joka väritti asioita ikävästi omalla tussillaan). Kaikesta uuden vuoden epäonnesta huolimatta vuodenvaihde tuolla porukalla (+ muutamalla extralla) oli paras ikinä, vaikka aloitimme vuoden 2015 n. 5 minuuttia myöhässä, hmm ehkä kaikki johtuukin siitä... Yhtä kaikki, elämä ja työskentely tuossa mahtavassa porukassa, pienessä kuplaperheessämme, jää erittäin lämpimänä muistona mieleni sopukoihin, jossa se on turvassa hamaan tappiin saakka :)
 |
| Rangwaldkin oli mukana vuoden 2015 vastaanotossa. Eläimiä ei vahingoitettu kuvausten yhteydessä! ;) |
Tärkein kohtaamispaikkamme iltaisin oli Santa's cabin, joka paloi maan tasalle pari viikkoa sitten. Ehkä koko ulkorakennuksen palaminen oli jonkinlainen sinetti tälle koko jaksolle. Nyt odotetaan kevättä, sen jälkeen joulua ja sitten taas kevättä jne., ja katsotaan, tuleeko uusia käänteitä jatkossakin. Ja mihin suuntaan.
H.
