Lentopalloa!

Moikka taas!

Tämän näen ikkunastani aurinkoisena aamuna, hiukka hieno serpentiini-joki! :)

Tää maa ja paikka jaksaa yllättää aina vaan, kaikkee kivaa tipahtelee kuin käpyjä kuusesta :D Sattumalta kävi nimittäin sunnuntaina ilmi sellainenkin, että tuossa ihan kulmilla, 7 kilometrin päässä, uimahallin yhteydessä olevassa liikuntasalissa on naisten lentistreenit maanantaisin ja torstaisin! Ja tänne tullessa ehdin pikkuisen harmittelemaan mielessäni, että joudun luopumaan lentopalloilusta, tuosta monen vuoden takaisesta haaveilupelistä ja vihdoin pari vuotta sitten alkaneesta rakkaasta harrastuksesta. Mutta ei, en joudukaan! Kävin sit heti viime maanantaina kokeilemassa pallottelua tilalla työkentelevän saksalaisen Lillin kanssa, joka intoutui mukaan ilmeisesti ihan vaan mun intoilun houkuttelemana. Ja oli muuten kivaa! Oon taidoiltani ihan suht sopiva porukkaan (ainakin omasta mielestäni ;) ) ja vaikken kieltä osaakaan, tiesin ainakin suunnilleen, mitä missäkin treenissä piti tehdä, kiitos pienen pohjan :) Maanantaina meillä oli ihan valmentajakin, eli lähinnä tehtiin vaan erilaisia harjoitteita ja pelattiin vaan n. 15 min lopusta. Tänään, torstaina, olis varmaankin ollut enemmänkin tarkoitus pelata, mutta Lillin, mun kuskin, vierailu Reykjavikissa Gudnyn apulaisena venyikin niin, että pelit jäi väliin, mutta onhan tässä vielä päiviä... Ja sainpas aikaa päivittää blogia! :)

Tuon maanantain jälkeen mietiskelin, että mun oleskeluhan täällä on vähän niinkuin pelkkää harrastusta :D Päivällä teen pääasiassa tallitöitä ja ratsastelen, mitä oon tehnyt joskus ihan ilmaiseksikin (luonnollisesti!). Ja sit töiden jälkeen pelailen lentistä tai yritän touhuta jotain muuta mukavaa, kuten esimerkiksi hoilottaa kirkkokuorossa! :D Jep, vähän niinkuin vuoroin vieraissa, kuoro on Lillin harrastus ja koska Lilli lähti niin innolla, pyytämättä, mun mukaan lentikseen, niin ajattelin sit mennä vuorostani hänen seuraksi kuoroharjoituksiin keskiviikkoiltana. Pientä hapuilua oli ehkä ilmassa, en osaa lukea nuotteja, enkä osaa lausua islantia ja latinan kielinen laulu, aivan liian monen, monimutkaisen ja moniäänisen rivin kera oli yhtä hepreaa! Onneks Lilli oli vieressä ja näytti aina silloin tällöin, missä mennään! Mutta silti, voin mennä toistekin, nytpähän on jää murrettu tämänkin, myös joskus aiemmin mielessä käyneen, harrastuksen suhteen :)

Että sellaista, mitäs muuta... Sikaflunssapiikki iskettiin keskiviikkona käsivarteen, nyt sitten odotellaan 14 päivää ja saan laittaa jalkani sikalan puolelle, odotan sitäkin hetkeä ihan mielenkiinnolla, siat ovat kivoja ja on mieltäavartavaa nähdä, mistä jääkaapissanikin oleva liha on oikeastaan peräisin. Sen olen ainakin tähän mennessä oppinut, että osa siitä muodostuu kekseistä, pannareista ja leivistä, mutta missä suhteessa, jaa-a ;)

Ai niin, tallilla kävi eläinlääkäri... Ja hän on suomalainen! Gudnykin muisti eläinlääkärinsä kansalaisuuden vasta aivan tämän vierailun loppupuolella, ehtiihän sen unohtamaan, jos ihminen on asunut Islannissa jo parikymmentä vuotta. Tänne kuulemma vaan jää... Eläinlääkäriä varten kävin hakemassa Gudnyn isän kanssa (antoi mulle autokyydin heppojen luo) yksi tamma näiden päälaumasta, tuosta noin puolen kilsan päästä. Oli se vaan aika hienoa, aurinkoisella säällä mennä pellolle ja erinäköisiä, ikäisiä ja kokoisia karvaturreja alkoi vain vaeltaa meitä kohti. Ne kaikki tulivat niin hyväntuulisesti ja rauhallisesti luo, että olisin voinut jäädä vaikka koko loppupäiväksi istuskelemaan pellolle :)

Nopea kuva laumasta, menen toistekin ja otan paremman :)

Ratsastustaitojen suhteen on ehkä pikkuisen havaittavissa edistystä, istunta alkaa muotoutua oikeaan suuntaan ja vakiratsuni, Fottur-ruuna (en tiiä miten ihan oikein kirjoitetaan) ja Drottning-tamma tekevät, mitä pyydän... Ainakin välillä. Tänään kipusin kolmen muunkin polluskan selkään, joista yksi on vielä iältään ihan pikkuinen, opetteluasteella oleva viisivuotias mustavalkoinen ruuna. Sen kanssa teen niitä juttuja, mitkä sille on jo opetettu, eli opettajaksi minua ei vielä päästetä, mutta on kivaa, että saan ja mulle uskalletaan antaa käsiin uusia hevosia, koska jokainen eläin on erilainen, eikä näitä juttuja ilman vaihtelevia opettajia opi :) Ja alkaahan tämäkin homma työltä tuntua, jos ratsastettavien määrä vain kasvaa ja kasvaa ja kasvaa... Mutta ainakaan vielä tässä vaiheessa en valita! :)

Pojat odottelevat sisälle (= iltaheinille) pääsyä. Mustavalkea pikkupoika tönöttää mun, suomenhevosen näköisen, vakiruunan vieressä.

Että kaikki aika hyvin täällä vieläkin, nyt olen saanut hipaisun säidenkin vaihtelusta. Tänään on ollut useita tunteja aivan tyyntä, muutaman tunnin ehti sataa vettä ennen kuin sade muuttui vaakatasossa puskevaksi lumisateeksi ja viimeksi kun katsoin ovesta ulos, oli kaikkialla valkoista ja hiiren hiljaista, puhurista ei tietoakaan...

Tytöillä samat jutut mielessä kuin pojillakin, Melodia ja Drottning, eikö se olekin niin kaunis! :)

Kuherruskuukausi

Moikka, katsokaas nyt kuinka reipas olenkin kirjoittelemaan jo uutta tekstiä! Siihen voisi mainita vaikkapa kolme syytä, ensinnäkin: saapumiseni jälkeen täällä on jo ehtinyt sattua ja tapahtua, toiseksi: ulkona on suoraan sanottuna aika paska keli ja kolmanneksi: mm. lähimpään kauppaan on matkaa seitsemän kilometriä, eikä mulla ole käytössä autoa...

Tänään on ensimmäinen vapaapäiväni ja tylsäähän tämä nyt vähän on, täällä, autottomana, sadesäällä, oon tosiaankin pikkuisen eristyksissä. Jotta en ihan tylsyyteen väsähtäisi, tein tänään pikkuisen töitäkin, eli kävin ratsastamassa ;) ja suunnittelin suorittavani jonkin sortin henkilökohtaisen extremerunin, siihenhän ei tämän kelin lisäksi paljoa vaadita :D

Mun ratsastustaidot on kyllä säälittävässä kunnossa, mutta kyllä tämä tästä, kunhan löydän taas tasapainon ja saan jalankin jalustimeen ajamatta hevosta eteenpäin. Tämän päiväinen ratsuni toimii ihan kivasti, ei ole siitä herkimmästä päästä, eli mieluummin saa lisätä kuin vähentää kaasua. Mutta sen mun toisen menopelin, herttaisen tamman, kanssa yhteisen sävelen etsiminen on vielä työn alla... Siksipä ”mä joka päivä töitä teen”, ett tasapaino löytyisi ja taidot kohenisivat, maastahan se pieninkin ponnistaa!

Tuosta muutaman kappaleen ruikuttamisesta huolimatta oon kyllä viettänyt melkoista kuherruskuukautta tämän maan ja paikan kanssa. Aamuisin ja silloin tällöin iltaisin iskee jonkinlainen, minulle epänormaali, koti-ikävä, mutta muuten, sängystä ylöspäästyäni, en kyllä ole ollenkaan katunut tänne tuloani, kaikki on vähän niinkuin, jos hiukan liiotellaan, yhtä juhlaa! :D Torstaina oli Meistaradeildin (http://www.meistaradeild.is/) ensimmäinen osakilpailu, eli käytännössä kilpailu, jossa maan parhaimmat hevoset ja ratsastajat ottavat mittaa toisistaan niin joukkueina kuin yksilöinäkin. Gudny ja Ragnar ottivat mutkin illalla mukaansa katsomaan tuota kisaa, joka taisi kestää peräti nelisen tuntia, mutta kyllähän sitä oli ihan ilo katsoa, kun sai seurata mm. komeaa tölttiä ja taidokasta ratsastusta :) Ragnar vain johdatti mua hivenen harhaan sanoessaan, että paikalla tulee olemaan kauhean kylmä, kun joudutaan istumaan niin pitkään paikoillaan maaneesissa. No minähän pakkauduin sitten toppatakkiin ja useampaan eri pitkähihaiseen sekä toppahousujen alle ahdettuihin legginseihin. Eipä olis tarvinnut, muut olivat farkuissa sun muissa normi- tai hieman paremmissa vaatteissaan ja askellajiratsastukseen tarkoitetun maneesin lämpötila vastasi ehkä suunnilleen normaalin ruokakaupan lämpötilaa. Ei tullut kylmä, ei, mutta takapuoli puutui kivasti, eikä selkäkään ihan liikaa paikallaan tönöttämisestä tykännyt... Mukavaa oli silti saada olla mukana ja parin viikon päästä seuraa jatkoa :) Niin ja tapasinpas kisoissa yhden suomalaisenkin, Johannan, joka on syksystä asti työskennellyt hevostilalla jossakin täällä Selfossin kulmilla :)

Meistaradeild, vasemmalta väreittäin: kilpailijat, tuomarit, järjestäjät.

 Torstai-päivän aikana ehdin työskennellä muutaman tunnin jo kasvihuoneessakin kiireapulaisena. Viime perjantai oli kuulemma joku sellainen päivä, että naiset antavat miehilleen kukkia ja jotenkin siihen liittyen meidän sitten piti istutella torstaina pikku-taimia kukkaruukkuihin. Tosiaan, näissä kasvihuoneissa kasvaa näemmä muutakin kuin pelkkiä tomaatteja ja yrttejä, kuten aiemmin valehtelin ;) Onneksi ei tarvii kenenkään tuota hommaa kuitenkaan ihan joka päivä tehdä, vois olla pikkuisen jumeja niska-hartia-seudulla. Mutta ihan mielenkiintoista puuhaa näin satunnaisesti harrastettuna, kuten myös leipien heittely vempaimeen, joka murentaa ne pieniksi, sian suuhun mahtuviksi, paloiksi. Se olikin sit mun perjantainen extra-jobi :D Eli täällä on jos jonkinlaista pikku puuhaketta tarjolla, ett kun mä täältä tuun, oon varmasti varsinainen maatalouden multitalentti!

Perjantai-iltapäivän tsemppasin Ragnarin kanssa islantilaiset käsipallon osakilpailun(?! noh, joku ottelu kuitenkin!) voittoon Gudnyn vanhempien talossa, yksi chihuahua sylissä, toinen kainalossa :) Muistatko muuten, kun mainitsin, että otettiin se yksi espanjalainen liftari kyytiin? No sehän kutsui mut perjantai-illaksi juhlimaan läksiäisiään tuohon kolmen kilometrin päähän muiden ulkomaalaisten kanssa. Sinne siis Gudny lupasi mut heittää iltasella ja hakea takaisin muutaman tunnin päästä. Perille päästyäni talosta löytyi vain yksi ranskalainen tyttö, jonka kanssa jatkoin käsipallo-ottelun seuraamista ja rupattelua. Muut tyypit olivat vielä nauttimassa yhteistä illallista ja katsomassa kehitysvammaisten pitämiä esityksiä ”kylän keskustassa” järjestettävässä þorrablót-juhlassa (siellä sun täällä järjestetään tällä hetkellä ko juhlia, jollaiseen mä pääsen osallistumaan ensi viikolla). Ottelun jälkeen piipahdettiin mekin juhlapaikalla, jonne matkalla (eli ylitettiin tie ja käveltiin muutama metri) tajusin, että tuota aluetta todellakin voi kutsua kyläksi, eikä se todellakaan mikään hoitokoti ole, vaan oikeasti ihan kokonainen kylä, jossa asuu kehitysvammaisia hoitajineen + muuta henkilökuntaa. Kaikki asuintalot, liikuntasalit, koulutustilat, uima-altaat sun muut systeemit vain ovat pikkuisen piilossa mäen alla katsottaessa tien toiselta puolelta.

Kun illan tärkein, eli arvonta oli nähty (eikä kukaan ulkomaalaisista vapaaehoitsista voittanut mitään, ei edes imuria tai taikinakonetta!), siirryttiin porukalla takaisin noiden ulkkien kommuuniin ja rupateltiin tunti jos toinenkin. Enkä voinut, en vieläkään voi, olla hämmästelemättä sitä, kuinka täällä, keskellä ei-mitään, voi olla NÄIN PALJON ulkomaalaisia; yksi Cap Verdeläinen, yksi portugalilainen, yksi romanialainen, yksi belgialainen, n. kolme saksalaista, kolme ranskalaista, yksi esp., EI, katalonialainen! plus ne kaikki muut, joita en vielä tavannut. Lisäksi lauma amerikkalaisia ympäristöalan opiskelijoita tulee vielä ensi kuussa... Jotenkin ihan uskomatonta, mutta en valita! Kaikki vaikuttavat kovin avoimilta ja reippailta tyypeiltä, joten jos tämä samaa rataa jatkuu, tulee elämä täällä pimeässä, märässä, tuulisessa ja ”tyhjässä” maassa olemaan varsin sosiaalista! :) Vai onko se vain tätä kuherruskuukauden hurmosta, nähtäväksi jää :)

P.S. Kävin juoksemassa, kun sade rauhoittui, mut oli se silti sateen puuttumisestakin huolimatta extremeä: ylämäki, alamäki, lumikasa, jäätikkö, möykky ja kuoppa, jnejne...

P.S.S. Huijasin muuten edellisessä tekstissä, ei tämä ihan täysin hevosmaa ole, sekä kaupungista että maaltakin kuulemma löytyy ihmisiä, jotka eivät ole istahtaneetkaan hevosen selkään!

Kuulemiin, heihei!

Voi Jumpe!

Eiks ookin komeet pilvet, ja tuo rinkula oli sateenkaaren väreissä!

Kukkuluuruu, mitä kuuluu?! Aktiivinen – yritetään ainakin – blogikirjoittelu taas alkakoon! Pääsin turvallisesti perille eilen ja yllätyin heti ensimmäiseksi sitä, ettei tuuli puhaltanut yhtään! Pöh, mua on varmaan huijattu, koska ei se tuuli puhaltanut tänäänkään! No, mutta sehän ei haittaa ollenkaan :) Kentällä mua olivat vastassa pomoni, eli Gudnyn, isä ja serkku-tyttö, jonka hevoset napattiin Reykjavikista kyytiin. Ensimmäisten hetkieni perusteella tuntui siltä, että tämä todellakin on hevosmaa. Voit katsokaas huoletta asua hevosenomistajanakin vaikkapa pääkaupungissa, tällöin hevosesi vaan asustelee kaupungin laidalle rakennetussa jumalattoman kokoisessa tallikompleksissa (vähän niinkuin suomalaiset ratatallit, mutta paaljon isommin). Tallilta ei suinkaan vuokrata tallipaikkaa, vaan sieltä omistetaan yksi osa, johon on ”sullottu” esim. n. 10 kaikennäköistä karvaturpaa (mun silmissä karsinat on pieniä, mut eipä ne hepot hulluksi tulleilta vaikuttaneet). Sieltä sit löytyy niin äidin, tyttären, isän kuin kummin kaimankin menopelit... Melkoista menoa...

Hevosten lastauksen ja trailerin kiinnityksen jälkeen tilalle päästiin ehkä noin tunnissa. Hevoset laitettiin talliin ja mulle näytettiin mun kolo, joka on niiiiiiin paljon parempi kuin, mihin Australiassa ”totuin” (en ikinä ihastunut siihen home- + torakkaloukkoon!). Tämä on siis Gudnyn perheen yläkerta omalla sisäänkäynnillä, löytyy vessa, riittävän kivasti varustellut keittiö ja olohuone sekä tietty mun oma makkari. Täällä on siistiä, parkettilattia ja LÄMMIN! Ehkäpä pienenä miinuksena mainittakoon, että tämä toimii myös joidenkin tilan työntekijöiden taukopaikkana ja yksi huone on Gudnyn toimistona, mutta eipä sekään vielä ainakaan tähän mennessä ole pahemmin haitannut, itsekin kun tulen olemaan päivät jossakin muualla kuin sisällä :)

Hetken, kun olin kamojani levitellyt, tuli Gudnyn tytär ja Ragnar, tuo Gudnyn serkku, kolkuttelemaan oven taa. Tytöt halusivat näyttää mulle, mistä voi hakea leipää, joo-o näillä on kokonainen oma rakennuksensa kaupoista tulleille ylijäämäleiville! Eipä tarvi leivättömyydestä kärsiä... Syli täynnä leipäpusseja haettiin vielä parit tuoreet kananmunatkin kanalasta, jossa asustaa ehkä noin kahdeksan tytsyä ja yksi komea kukko. Samalla kurkistettiin yhden oven taa, josta löytyi ne varsinaiset tämän tilan leivänsyöjät, eli siat! Siis mainitsinko jo, että tämä tosiaan on sikatila? :) Eli lihakin löytyy omasta takaa, eikä ehkä aivan heti lopu, nuo isot rakennukset pihan yhdellä reunalla pitävät nimittäin sisällään n. kolmeTUHATTA röhkijää, aikamoinen lauma, etten sanoisi. Ja löytyy emakoita, porsaita ja lihaksi meneviä nasuja, ett vähän niinkuin jokaiselle jotakin... Ja kasvihuoneitakin näillä täällä on, niitä ylläpitää Gudnyn sisko ja kasvattaa siellä myyntiin tomaatteja ja joitain yrttejä... Että sellainen farmi tämä, pihapiirissä asuu monta toisilleen sukua olevaa perhettä kera kissa- ja koiralauman, tietenkään hevosia unohtamatta. Heppojahan mä pääasiassa tulin hoitelemaan, mutta saattaapi olla, että löydän itseni välillä myös sikalasta tai kasvihuoneesta, ainakin vuosittaista sikaflunssapiikkiä on munkin käsivarteen suunniteltu iskettävän... Mutta monipuolinen työhän ei mua haittaa!

Tältä näyttää piha yhteen suuntaan oveltani, kyllä on aakeeta laakeeta, mutta tärkein keskipisteessä, vanha, mukava islannin pystykorva :)

Tänään mut tutustutettiin talliin ja hevosiin, joita on sisällä hieman yli kymmenen, loppulauma elelee ulkona. Myönnettäköön nyt, että ratsastustaidot on sen verran ruosteessa, että mun käsiin luotetaan VAIN kaksi ratsastettavaa hevosta :D Mutta, kuten yhdessä Gudnyn kanssa todettiin, on ihan hyvä aloittaa rauhassa ja kuulemma toivoa mun pikaisesta oppimisestakin kuitenkin on, ett ei tää nyt ihan mahdottoman huono eka päivä ollut :) Mun opettajina alkavat siis toimia ujo tamma, joka osaa, muttei näytä sitä, jos et osaa pyytää ja ruuna, joka osaa ja näyttää sen, mutta vain sen verran kuin on pakko, eli ihan hyvä yhdistelmä, toisella opettelen, toisella harjoittelen oppimaani :)

Piha toisesta suunnasta, mukavat pikku kaljamot, huomaa mopot ja niiden talli.

Iltapäivällä lähdettiin tuohon lähimpään kaupunkiin, Selfossiin, vietiin Gudnyn poika treeneihin ja käytiin kaupassa, tulomatkalla bongattiin liftari tienvarresta, otettiin tyttö kyytiin ja heitettiin hänet n. kolmen kilsan päässä olevaan kylään, jos sitä muutaman talon ympäröimää aluetta kyläksi voi kutsua ;) Tuo tyttö on Espanjasta ja työskenteli em. kylässä sijaitsevassa kehitysvammaisten(ko? Muistaakseni) hoitokodissa vapaaehtoisena kuulemma monen muunkin ulkomaalaisen tavoin. Ensi viikonloppuna hän on muuttamassa Reykjavikiin ja kutsui mut sinne kylään, vaihdettiin siis yhteystietoja, joten täälläolon alku vaikuttaa varsin lupaavalta! Kielestä en kyllä ymmärrä sitten yhtään mitään, mutta muuten täällä asiat tuntuu toimivan ja vastaavan kivasti suomalaista menoa. Vastaanottokin oli ainakin Australiaan verrattuna varsin paljon kivemman oloinen ja ”asunnossani” voin oleskella kivasti kevyt toppi ja hame päällä, villasukkiakaan ei tarvita. Kyllä tässä halvassa energiassa on vaan paljon hyviä puolia! ;) Ensi vai seuraavallako viikolla olis tiedossa sitten jonkinlaiset kyläjuhlat, joissa saan maistaa kaikenlaisia kivoja paikallisia herkkuja. Nuo oikein toivovat mun osallistuvan mukaan, mätä hai ja lampaan aivot ovat sen verran maukkaita, että odottavat innolla näkevänsä mun reaktiot, slurps! Ehkä tässä kirjoittelen vielä ennen tuotakin tapahtumaa, mutta katsoaan, so long people! :)

Heli

Löysin arkistoista jälleen yhden hemaisevan kuvan, jääköön Australia taa tämän saattelemana :)

Lähdön aika koittaa taas kohta!

Moikka pitkästä aikaa!

"Joululoma" alkaa olla kohta lusittu ja elämä tulen ja jään maassa alkaa ensi viikolla. Vähän jänskättää ja hirvittää, että mitenköhän siellä pärjäilen, mutta eipä sitä voi kai tietää, jos ei kokeile. Reippain mielin lähden matkaan ja toivon muistavani tauon jälkeen edes jotain ratsastuksesta kun hyppään satulaan, jos en muista, siirryn sitten vaikka sikalaan tai tulen maitojunalla kotiin... Tosin siitä matkasta voi tulla vähän märkä ja suolainen... Eikä mulla kyllä ole ollut tapana luovuttaa, eli näillä mennään mitä annettu on, tavoitteena kehitys ja hyvä meininki! :)

Lomailuni olen ottanut hyvin hyvin rennosti maaseudulla ja tullut siihen tulokseen, että kuukausi on aika hyvä aika siihen, että reissulta tultuaan oikeasti palautuu ja löytää takaisin omaan paikkaansa niin mielessään kuin tuttujen ihmistenkin parissa... Tai jotain... Tätä on vaikea kuvata niin, että kukaan ymmärtää yhtään mitään :)

Mainitsin edellisessä tekstissä muistaakseni, että voisin vielä laittaa muutamia kuvia viimeisistä hetkistäni Australiassa, eli toisin sanoen siitä kahdeksan päivän retkestä, jonka tein juuri ennen maasta poistumistani. Alla siis muutamia kuvia, jotain hyvää siitäkin maasta jäi kuitenkin muistoihin ;D ja toisaalta, onhan huonotkin muistot välillä ehkä hyviä, tai ainakin opettavaisia :)

Pinnacles (outoja kivia keskellä ei mitään, kenties paikalla jossa on muinoin ollut metsä ja sille on tapahtunut jotain... outoa?!?)

Meidän porukka ja Pinnacles (outoja kivia keskellä ei mitään, kenties paikalla jossa on muinoin ollut metsä ja sille on tapahtunut jotain... outoa?!?)

Joku komea kallio ja meidän poppoo

Shellbeach (ranta jonka "hiekkana" on simpukan kuoret)

Shark bay, vasemmalla meidän ajokki ja osa porukasta... Ja näin vilkasta matkanvarrellamme olevissa kylä-pahasissa oli!

Tuolla alhaalla on haita!

Monkey Mia ja sen villit, herkuttelemaan tulleet asukit, aika velmuja kavereita nuo pullonokkadelffiinit!

Saatiin raahata sänkymme ulos yöpyessämme lammasfarmilla, mukavan raikas ja ötökätön yö, mutta melkoinen aamukaste

Mönkijäsafari! (olin aika hyvä! Nähtiin snorklaustauolla mm. seepia, kilpikonnia ja värikkäitä kaloja)

Kiivettiin majakkaan... Melkein.

Ja kyllä, Länsi-Australiassa saattaa olla maailman parhaimmat biitsit! Mutta ne löytääkseen on ajettava aika paljon...

Tämän kirkon naapurissa yövyimme viimeisen yömme ja siellä kuulemma kummitteli. Suomalaisen, norjalaisen ja saksalaisen suorittamalla öisellä perusteellisella tutkimusretkellä sekä kirkkoon että hostelliin ei kuitenkaan tehty havaintoja... Paitsi ehkä yhdestä.

Perthiin päästyämme nähtiin muutamien reissulaisten kanssa vielä myöhemminkin ja eksyttiin muun muassa katsomaan jotain joulushowta... Oli kiva :)

Öinen retkeni vielä Fremantlen vankilaan.

 

 

 

 

 

 

Maailman ikkuna tai jotain sellaista. Hei hei! :)