Tyonkuvaa

Noniin ja tästä työstä:

Eli päivä alkaa klo 3.30, jolloin kerätään 28 hevosen ”karsinasta” patskat ja ruokitaan hevoset, taman jälkeen talutetaan pollet töihin, eli muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalle Ascotin laukkaradalle. Ratatallilla hevoset laitetaan kuntoon (loimet veks, suitset, satulat yms päälle), ratsastajat hyppäävät selkään ja me hoitajat palataan hakemaan uusi satsi hevosia. Työskennelleet hevoset taas pestään, kuivataan, loimitetaan ja viedään takas kotiin. Tätä jatkuu ehkä noin seitsemään, viimeistään kahdeksaan, jolloin rata suljetaan.

Tallilla sitten taas vaihdetaan vähän heppojen paikkoja (osa kun on pääosin sisällä, osa ulkona), keräillään paskoja, loimitetaan hevosia, täytetään heinäsäkkejä ja siivotaan paikkoja (kokeneemmat tietenkin lääkitsevät samalla hevosia, ottavat verikokeita sun muuta). Aamuvuoro päättyy siinä kasin-ysin maissa ja iltapäivällä aloitetaan hommat taas uudestaan kahden maissa. Iltapäivän ”vuoro” kestää pari tuntia, minkä aikana siivotaan (taas) yardeja (= joku tarhan ja karsinan risteytys) ja boxeja (= karsina), ruokitaan hevoset ja kenties kävelytetään jotain pollea, jos niin on määrätty. Kovaa fyysistä hommaa, mutta täytyy kyllä sanoa, että aamulla sängystä ylösnousemista vaikeuttaa eniten, ei töihinlähtö, vaan tämän meidän kämpän kamala koleus! Ostin ruman fleecehaalarin, ei tätä muuten kestä! :D

Takapihamme, naistenmies, Libigator (hieman pienempi yard) ja Polish policy (jonka kanssa loimme kerran viisaat paat yhteen) esittelevat yardin kayttomahdollisuuksia.

Olen siis tykännyt tästä työstä, tulee oltua ulkona ja tehtyä jotain fyysistä. Lisäksi tietenkin saa katsella noita hierojaopiskelijan unelmia: luita, joiden päällä on silkkikuorella ja durasel-pupun pattereilla varustetut massiiviset lihakset ;) Hevoset tosiaan ovat sähäköitä, mutta eivät ne nyt ihan heti ole mua olleet päähän potkimassa, puolet noista tunnen jo just ja just nimeltä. Iältään pikkuiset ovat sellaisia 1-5 vuotiaita näpertelijöitä, jotka muuten osaavat hiipiä taaksesi hiiren hiljaa ja kun vähiten sitä odotat, tunnet joko hellän tai ei niin hellän kosketuksen takissasi tai jossain muualla :) On noi kyllä kauniita, aika herttaisia ja ihan hyväntuulisenoloisia, ainakin useimmat...  (huomatkaa, kuinka kaunis tukka!)

Ja noin kahden viikon kokemuksella, olen varsin onnellinen siita, etta olen tehnyt muutakin kuin vain ratsastanut ratsastuskoulussa. Hetken hevoshierontaa opetellessani, opin hyvin hevosten jalkojen ja paan liikeradat, tiedan siis, mihin hevonen ei osu ;). Kaverin tallilla olen myos joskus tarttunut harjanvarteen, seka ymmarran sen, ettei kaikki ihmiset tallilla saa ratsastaa, kuten en taalla minakaan :). Muuten olenkin sitten sellainen on-off - semihevosihminen, jolla hevosten fyysisesta kosketuksesta saattaa olla jopa vuoden tai parinkin taukoja silloin talloin, vaikka mielessa ovatkin usein :)

Henkinen puoli on myös tällä hetkellä suht kivassa balansissa vaikkei tämä tosiaan siltäkään osin mitään kevyintä mahdollista hommaa ole. Stressiä on ilmassa, eikä täällä todellakaan ole kukaan ottamassa siipiensä suojaan, jos sellaista kaipaisi, mutta siihen kun suhtautuu oikealla tavalla, ei se niin vakavaa ole :) Meidän pomo pitää myös asiat järjestyksessä (mikä on kyllä oikeastaan aika hyvä juttu), eikä ihan hirveästi kannata töpeksiä, mulla oli tavoitteena olla töissä saamatta potkuja yksi päivä, ja se tavoite on saavutettu, joten tästä on hyvä jatkaa! :)

Ainiin ja alue on kuin mikäkin kaupunkilähiö, ei tosiaan uskoisi, että takapihallamme (pienen omakotitalon) on neljä hevosta ja tien toisella puolella on varsinainen työpaikkani, kera loppujen 24 hevosen. Tarhoja näillä ei tosiaan täällä ole, vaan katetut suuret ”karsinat”, hiekkapohjaiset yardit. Kuvassa kotikatumme.

Alkuvalmisteluja ja flashbackeja

Momoi!

Koska facebook-päivitykseni saavutti niin USKOMATTOMAN suuren tykkäysmäärän, suorastaan ryöpyn ;) ajattelin jälleen ryhtyä tähän kirjoittamishommaan, mitä jonkin aikaa harkitsin...

Noniin, päätin siis tehdä jonkinlaisen käännöksen elämässäni(?) tai jotain, jätin työt Suomessa, Helsingissä ja hyppäsin hommiin Australiaan (ja tammikuussa suuntana on Islanti, mitä sitten sen jälkeen, hmmm?;) ). Ajattelin vihdoin tehdä, edes jonkin aikaa, sellaista työtä, mistä olen ainakin luullut tykkääväni. Tällai on kai tapana tehdä kolmenkympin kriisin kolkutellessa nurkan takana, vai? :D Nyt yritän siis toteuttaa haaveitani ja olla se tyyppi, jota olen tähän mennessä vain kadehtien katsellut pyörimässä hevosten kanssa, lähes aamusta iltaan. Ja saaden siitä vielä palkkaa!

Huom!: Tämä blogi ei käsittele kuitenkaan pelkästään hevosia. Hevoset ovat täällä työni, arki kulkee päivittäin samaa rataa, enkä koe omakseni kertoa siitä sen enempää, ainakaan, jos mitään kovin ihmeellistä ei tallilla tapahdu :) Toki tähän alkuun kuvailen tallielämääni, mutta jatkossa yritän tehdä paljon muitakin kirjoittamisen arvoisia juttuja ja kenties ottaa silloin tällöin käsittelyyn jonkinlaisen tietyn Australiaan liittyvän aiheen, johon pureudun... Odotettavissa on kuitenkin luultavasti enemmän luonto- kuin kulttuuripläjäyksiä ;)

Suunnitelmissa olisi ainakin laskuvarjohyppy, delfiinien kanssa uiskentelu ja valaiden ihailu... Ei huono! ;)

Tästä se lähti:

Vuokrasopimukseni loppui elokuun lopussa ja jatkokämpät olivat kiven takana, myös työmotivaationi oli vähän jumahtanut. Samoihin aikoihin sain tietaa, etta voisin paasta Islantiin hommiin tammikuusta alkaen. Sita odotellessa aloin kehittelemaan jotain pienta puuhaketta syksylle. Noh, parin sähköpostiviestin lähettämisen jälkeen ostin itselleni Work and Holiday-viisumin ja lentoliput Australiaan. Syyskuun puolessa valissa hyppäsin sitten koneeseen suuntana maailman eristäytynein kaupunki, Perth (muihin kaupunkeihin välimatkaa yli 2000 kilometriä). Tyonkuvana arvokkaat ja älyttömän kauniit laukkahevoset. Lähtiessä oli melkoinen tohina, monta asiaa piti hoitaa lyhyessä ajassa (vinkkilista muillekin):

-        Viisumi, sähköisesti, halvimmillaan noin 300 €

-        Lentoliput, edes-takas, noin 1300 €, 2 välilaskua

-        Matkavakuutus, ostin omani lähitapiolasta, taisi maksaa hitusen alle 100 €. Vakuutusten kanssa pitää olla tarkka, varsinkin, jos pelaa hevosten kanssa. Toisissa yhtiöissä (esim. Pohjola) ratsastus ei kuuluu automaattisesti vakuutuksen piiriin, kun taas esim. Ifin ja Lähitapiolan vakuutuksiin kuuluu myös harastuksenomainen ratsastus. Ifillä taas matkavakuutuksen saadaksesi sinulla on oltava kotivakuutus, jota minulla ei luonnollisestikaan ollut, kun ei ollut kotiakaan. Pohjolassa vakuutus kohosi noin 300 euroon, koska varmuudeksi olisin ottanut siihen ratsastus”lisän”. Ifillä vakuutus huiteli 500 eurossa sen saamarin välttämättömän kotivakuutuksen vuoksi, joten näiden jälkeen ja päivä ennen lähtöä päädyin Lähitapiolaan...

Voin rehellisesti sanoa, ett kyllä välillä vähän hirvitti ajatus siitä, miten täällä pärjäisin kuumien täysiveristen kanssa. Ehkä myös siksi selvitin aika tarkkaan, mitä mikäkin vakuutus korvaa ja varmistin kaikkien kohdalla, että jos kuolen, kuljetus Suomeen järjestyy vakuutuksen puolesta :D

Perthiin kun pääsin, tuli aika hauskoja flashbackejä ajoistani Englannissa, tietä ylittäessä täytyy katsoa ensin oikealle, valot menevät päälle kun katkaisijan painaa alas yms... Jotenkin näin about puolentoista viikon jälkeen tänne tuleminen ja täällä oleminen tuntuu jotenkin aika helpolta, vähän niinkuin vanhan kertausta, kielikin on tutumpaa, varsinkin, kun meidän tallilla on muutama muukin suomalainen ;). Tällä hetkellä en yhtään ihmettele, miksi jotkut tänne jäävät, aurinko paistaa ja kielenkin saattaa jopa oppia :) (Tosin tätä kieltä ei kyllä aina ymmärrä ja täällä on satanut lähes joka ikinen päivä, ei niin hyvää ettei jotain pahaakin ;) )

Seuraavassa tyonkuvaani ja jotain muuta pienta...

Paikallinen harakka ja pulu? ;) (on taalla ihan oikeitakin puluja)