Heippa!
Sesonkikausi Eldhestarilla alkoi hiipumaan ja kun asiakkaita oli tallilla vähemmän kuin oppaita, oli Helin aika lähteä kotiin. Suomeen.
Jätin auton edellisen pomoni pihaan odottamaan ostajaa, tervehdin uunituoreita kissanpentuja, keräämistäni munista syntyneitä komeita kanoja ja kukkoa, ulkona olevia paria possua, edelleen täysissä sielun ja ruumiin voimissaan olevaa ihanaa islanninlammaskoira Kópuria ja hyvästelin entisen pomoni, Gudnyn. Sanoin heipat Eldhestarin perheelle ja liihotin Norjan kautta Suomeen viikko sitten.
Ja täällä sitä nyt sitten ollaan. Enkä oikein tiedä mitä sitä tekisi. Yritän hengitellä ja rentoutua vanhempieni luona ehkä noin pari viikkoa. On kivaa olla Suomessa ja tuttujen ihmisten parissa, mutta on inhottavaa, kun ei vaan voi tehdä sitä, mistä tykkää, eli ratsastaa ja opastaa. Mieluummin vielä omissa maastoissa, omilla hevosilla, omalla tilalla, omaan tahtiin! Äh, miksi kaikki on niin vaikeaa, toiveeni kun ovat ihan vain pikkuriikkisiä! ;) mutta sellaista se on ja asioilla on kai edelleen tapana järjestyä...
Mulla on ikävä ratsastusta, joka oli Islannissa niin helppoa. Samalla olen kuitenkin iloinen nähdessäni kaikki tutut ihmiset ja koirat ja kissat täällä, mutta harmittaa, ettei päivärytmiin enää kuulu hevosen selkään kipuaminen ja sillä tienaaminen. Kompromisseja on ihmisen elämä täynnä... Vetäydyn suunnittelemaan seuraavaa siirtoani, ehkä päivittelen samalla blogia uusin aihein, ehkä en :)
Heihei!
Sesonkikausi Eldhestarilla alkoi hiipumaan ja kun asiakkaita oli tallilla vähemmän kuin oppaita, oli Helin aika lähteä kotiin. Suomeen.
Jätin auton edellisen pomoni pihaan odottamaan ostajaa, tervehdin uunituoreita kissanpentuja, keräämistäni munista syntyneitä komeita kanoja ja kukkoa, ulkona olevia paria possua, edelleen täysissä sielun ja ruumiin voimissaan olevaa ihanaa islanninlammaskoira Kópuria ja hyvästelin entisen pomoni, Gudnyn. Sanoin heipat Eldhestarin perheelle ja liihotin Norjan kautta Suomeen viikko sitten.
Ja täällä sitä nyt sitten ollaan. Enkä oikein tiedä mitä sitä tekisi. Yritän hengitellä ja rentoutua vanhempieni luona ehkä noin pari viikkoa. On kivaa olla Suomessa ja tuttujen ihmisten parissa, mutta on inhottavaa, kun ei vaan voi tehdä sitä, mistä tykkää, eli ratsastaa ja opastaa. Mieluummin vielä omissa maastoissa, omilla hevosilla, omalla tilalla, omaan tahtiin! Äh, miksi kaikki on niin vaikeaa, toiveeni kun ovat ihan vain pikkuriikkisiä! ;) mutta sellaista se on ja asioilla on kai edelleen tapana järjestyä...
Mulla on ikävä ratsastusta, joka oli Islannissa niin helppoa. Samalla olen kuitenkin iloinen nähdessäni kaikki tutut ihmiset ja koirat ja kissat täällä, mutta harmittaa, ettei päivärytmiin enää kuulu hevosen selkään kipuaminen ja sillä tienaaminen. Kompromisseja on ihmisen elämä täynnä... Vetäydyn suunnittelemaan seuraavaa siirtoani, ehkä päivittelen samalla blogia uusin aihein, ehkä en :)
Heihei!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti