Täällä taas

Heippa!


Sesonkikausi Eldhestarilla alkoi hiipumaan ja kun asiakkaita oli tallilla vähemmän kuin oppaita, oli Helin aika lähteä kotiin. Suomeen.


Jätin auton edellisen pomoni pihaan odottamaan ostajaa, tervehdin uunituoreita kissanpentuja, keräämistäni munista syntyneitä komeita kanoja ja kukkoa, ulkona olevia paria possua, edelleen täysissä sielun ja ruumiin voimissaan olevaa ihanaa islanninlammaskoira Kópuria ja hyvästelin entisen pomoni, Gudnyn. Sanoin heipat Eldhestarin perheelle ja liihotin Norjan kautta Suomeen viikko sitten.


Ja täällä sitä nyt sitten ollaan. Enkä oikein tiedä mitä sitä tekisi. Yritän hengitellä ja rentoutua vanhempieni luona ehkä noin pari viikkoa. On kivaa olla Suomessa ja tuttujen ihmisten parissa, mutta on inhottavaa, kun ei vaan voi tehdä sitä, mistä tykkää, eli ratsastaa ja opastaa. Mieluummin vielä omissa maastoissa, omilla hevosilla, omalla tilalla, omaan tahtiin! Äh, miksi kaikki on niin vaikeaa, toiveeni kun ovat ihan vain pikkuriikkisiä! ;) mutta sellaista se on ja asioilla on kai edelleen tapana järjestyä...


Mulla on ikävä ratsastusta, joka oli Islannissa niin helppoa. Samalla olen kuitenkin iloinen nähdessäni kaikki tutut ihmiset ja koirat ja kissat täällä, mutta harmittaa, ettei päivärytmiin enää kuulu hevosen selkään kipuaminen ja sillä tienaaminen. Kompromisseja on ihmisen elämä täynnä... Vetäydyn suunnittelemaan seuraavaa siirtoani, ehkä päivittelen samalla blogia uusin aihein, ehkä en :)


Heihei!

Tulipas törsättyä!

Moi!

Kävin hevosvarusteostoksilla ja sitä ennen kauhistelin Islanti-Hki/Tukholma/Norja-lentojen hintoja. Noh, ostamani kamat maksoivat enemmän kuin lennot, mutta ei se siellä kaupassa niin kauhealta tuntunut ja kyllähän sitä nyt kunnon varusteet on oltava, makso mita makso! ... Ja onhan mun uudet chapsit ja housut nyt aika hienotkin... Sivuseikka, sivuseikka, mutta kuitenkin ;)

Mun on muuten vapaapäivien viettosuunnitelmat tupanneet viimeaikoina menemään vähän pyllylleen:

Epäonnistuminen nro 1.
Viime viikon yhden ainoan vaparin ajattelin viettää jännällä vulkaanisella Westman-saarella (tai siis oikeastaan saaria on monta, mutta vain yhdelle, ainoalle asutulle, Heimaeylle, pääsee kätevästi), jonne pääse päivittäin useampia kertoja pikku-lautalla. Saaren läpimitta on noin 7 kilometriä ja siellä asuu paljon lintuja, muun muassa lunneja. Saaren juttu on nuo linnut ja Eldfell-tulivuori, joka vieläkin tupruttelee pikkuisen 1973 sattuneen, melkein Heimaeyn hukuttaneen ja saaren kokoa huimasti suurentaneen purkauksen jäljiltä. Saarella on myos paikkoja, joissa ei paljoa tarvi maata kaivaa löytääkseen lämmintä hiekkaa.

Oli aurinkoinen päivä, merikin oli lähes tyyni, Heimaey oli siis täydellinen kohde, lähdin köröttelemään autollani kohti satamaa puolenpäivän tienoilla, matkaan kului pari-kolme tuntia, matkalla hoitelin muutamia asioita, mm. maksoin elämäni ensimmäisen, toivottavasti myös viimeisen, ylinopeussakkoni ja kävin kaupassa. Otin ja jätin yhden liftarinkin matkanvarrella. Ja satamaan päästyäni kello oli kaksi. Edellinen lautta oli lähteny yhdeltä. Ja seuraava lähtisi neljältä. Lauttamatka kestää noin 45 minuuttia ja paluulautakseni olisi mun ollut valittava klo 17.30 starttaava lautta. Silmänräpäyksen mietittyäni tulin siihen tulokseen, että saarelle meno ja lauttamatkan maksaminen tuolloin olisi yhtä tyhjän kanssa. Ens kerralla vois ehkä olla järkevää hieman tarkastaa lautan aikatauluja, mutta tuolloin jälkiviisastelu ei auttanut.

Olin jo periaatteessa puolimatkassa kohti Vikin kylää, joten ajattelin ajella sinne. Matkalla iski kuitenkin pieni ahdistus siitä, että istun lähes koko, kauniin aurinkoisen, päivän autossa. Eikä kyseinen ajatus ollut mieleeni, niinpä sitten bongasin ajellessani tienvierestä kallion, jonka hurjapäänä valloitin (kiivetessäni mietiskelin, pääsenkö sieltä enää elävänä alas). Söin kalliolta löytyneitä epämääräisiä marjoja, jotka oli hyviä, löysin nojatuoliksi soveltuvan kiven, istahdin ja otin kirjan käteen. Välillä luin, välillä torkuin, mutta koko ajan olin auringon alla, mikä oli kyllä mukavan rentouttavaa ja mieltä virkistävää :) Enkä palanut! Iltapäivä oli siinä vaiheessa jo sen verran pitkällä :)

Valkoiset villantuottajat olivat taas väärällä puolella aitaa ja lyllersivät karkuun, minkä kerkesivät minun suunnatessa kohti edessä näkyvää valloituskohdettani, reunat oli jyrkät :D

Epäonnistuminen nro 2.
Mulla on ollut nyt kaksi vapaapäivää putkeen, mikä on meidän toisen kokin, Stefanin mukaan "holiday" :D Mielessäni on ollut hirveän hyviä ajatuksia, mitä näinä vapaapäivinäni tekisin, mutta ajatuksista tekoihin on pitkä matka. Ensiksi ajattelin etsiä itselleni kyytiä Akureyriin ja viettää siellä nämä päivät. Noh, en löytänyt kyytiä, enkä siis mennyt. Seuraavaksi ajattelin soittaa yhteistyökumppaniyritykseen, Arctic adventuresille kysyäkseni snorklaus- ja/tai moottorikelkkailuretkiä. Eldhestarin työntekijät saavat joitain Arcticin retkiä ilmaiseksi, jos niille on tilaa, mutta vapaita paikkoja voi tiedustella vasta edellisenä iltana ysin-kympin maissa. Olin puhelimen lähellä ennen ysiä ja kympin jälkeen, eli missasin sitten senkin tilaisuuden kumpanakin päivänä.

Näiden kaikkien tosi hyvin suunnittelemieni tekemisten sijaan kuljetin eilen uusimman työkaverini, Ninan, pankkiin ja takaisin, jolloin samantien kyytiini hyppäsi tallilta kipeä Lea, jonka heitin kotiinsa Selfossiin. Selfossissa tajusin olevani vaarallisen lähellä hevoskauppaa, jonka kauniit, ihanan pehmeät ja ennen kaikkea tosi coolit ja käytännölliset (oikeasti ;) ) nahkachapsit ovat vierrailleet mielessäni huolestuttavan usein. Noh, enää ne eivät vain vieraile mielessä, vaan pääsevät tositarkoitukseen huomenna, minkä jälkeen niitä vielä pikkusen fiksaillaan mun eripaksuisiin reisiin sopiviksi ja sitten ne on täydelliset! Niin ja mukaan tarttui myös softshell-ratsastushousut, että kyllä nyt taas kelpaa heppailla ;) Illalla oli vielä kylän paikallisessa työkaveri Annan läksiäisten läksiäiset ja söin vihdoin Ostaveisla-pitsan, joka koostuu kolmesta eri juustosta ja syödään marjamarmeladin kera! :D Ja tänään oonkin sitten vaan chillaillut ja tehnyt niitä tietokonehommia, mitkä eilen jäi tekemättä, kuten esimerkiksi päivitellyt tämän blogin pitkästä aikaa! :)

Eipä tässä kait muuta, tallielämä rullaa samaan tahtiin. Paitsi, että sesonki on aivan selkeästi lopussa ennen aasialaisarmeijan revontulimetsästyskauden alkua. Satuloitavia hevosia seisoo aamuisin pihassa usein vain 40-60 sen 80-100 sijaan ja päivällä tosi moni oppaista saa nauttia tosi kivoista talliaskareista, kuten kesäkäytössä olleiden ikivanhojen satuloiden oljyämisestä ja varastoimisesta. Puolet hevosistakin ovat kirmailleet jo kengättöminä vehreille laitumille, ei niille vehreimmille, mutta joksikin aikaa lomalle kuitenkin ;) Muutamat taisivat valitettavasti lähteä sinne vehreimmillekin, mutta sellaista se elämä on...

Heihei!

H.

P.S. Blue Lagoon katsastettu! Turisteja on kuin tulivuorenpurkauksessa tuhkaa, mutta silti aika jännä ja täydellinen rentoutuspäivän kohde kera saatavilla olevan itsepalvelu-silicasavikasvohoidon :) Niin ja Suomessakin pyörivä elokuva "Of horses and men" on myös katsottu, oikeastaan voin vaikka suositella, jos haluaa nähdä jotain erilaista. Varsinkin näin maassa olleena ymmärrän elokuvaa suht hyvin, sellainen se ihmisen ja hevosen välinen suhde monessa muodossaan on :)

Aurinko paistaa, eika vetta sada!

Moi!

Talla saalla ja nakymalla startattiin seikkailu lannessa. Ei huono.

Sisko oli ja meni, aika kiireista oli meno, kun pyräytettiin samantien maan lansikulmalle Westfjordeille, Lansivuonoille, jonne ei kovin moni eksy. Edes asumaan. Komeat oli nakymat ja paljon oli ajoa. Muutama paiva vietettiin taalla mun tilalla ja sain sattumalta yhden ylimaaraisen vapaapaivankin. Loppujen lopuksi paadyin tuolloin kuitenkin vetamaan yhden puolen paivan ratsastusretken siskolleni ja yhdelle ulkopuoliselle vieraalle. (En saanut lupaa osallistua retkelle pelkkana vieraana, koska tallilla oli pulaa oppaista ;) Tehokas vapaapaiva! ;)

Haahkan(ko?) muna. Pahaa oli.

Saat ovat olleet aika vilpoisia ja sateisia ja valilla se on "vahan" ketuttanut, mutta kun Anu (-sisko) laks, tuli meille aurinko ja ihan kuulkaas T-PAITA-kelit! Tata onnea on nyt jatkunut noin puoltoista viikkoa, maa alkaa kuivua eika kaikki paikat oo enaa ihan kurassa, Jess! Olen myos intoutunut kuljettamaan kameraa mukanani ratsastusretkilla ja komeita kuvia on tullut :D





Parina iltana ollaan kayty uiskentelemassa meidan lahijoessa, ihanan kirkasta ja lamminta vetta! Eilen nuo nuoret halusivat menna hveragerdin uima-altaille, liityin myos joukkoon, mutta paadyinkin paa-asiassa pelaamaan biitsia paikallisen pariskunnan kanssa viereiselle hiekkakentalle. Ai etta oli kivaa pelata, pitkasta aikaa!






Lauantaina olis tiedossa varmaan koko kesan kohokohta, ainakin Hveragerdissa: Kukkaisfestivaalit! :D Ajatuksissa olis menna pyorimaan nurkkiin lauantai-iltana toiden jalkeen, saidenkin pitais olla hyvat, niin mikas siina on ollessa, ilotulituksia ja kokkoa katsellessa. :)

Arki on kovaa tyontekoa, eika vapaa-ajan ongelmia yleensa ole: peti kutsuu pian tai vahan myohemmin toista paastyani. Mutta itse tyo on kylla silti aika kivaa, tietenkin valilla tulee vahan arsyynnyttya, jos tuntuu, ettei ihmiset kuuntele (kuvien henkilot eivat liity tapauksiin :) ), sellaista se vaan valilla on.

Eilen en voinut olla nauramatta, kun nain yhden asiakkaani pitka, liehuva hame paalla lahdossa ratsastamaan :D Sanoinkin, etten itse ole hameen kanssa ratsastanut, mutta voidaan koittaa, miten homma sujuu ja sujuihan se, loppujen lopuksi ihan ookoosti. En kuitenkaan suosittele kenellekaan hametta, jos on ratsastusretki suunnitteilla, naistensatulat on aika harvassa nykyaan ;)

P.S. Joku on saattanut yrittaa tavoitella mua suomalaisesta puhelinnumerostani. Se on vahan hankalaa. Mukanani oli alussa kaksi puhelinta, suomalaista numeroa mukanaan kantanut puhelin hajosi, enka ole vaihdellut simeja. Ja vaikka olisinkin, olen paivat ulkona ja puhelin sisalla, yot taas vietan kivasti hotellin alakerrassa, maan alla, jossa kuuluvuus on mita on. Pahoittelen siis vaikeastitavoiteltavuuttani, mutta oon vahan vasynyt tekemaan asian eteen paljon mitaan, kun mahdollisuudet ei hirveasti ole. Mun tietokonekin on kovin hankala! Etta en voi nyt muuta kuin, syvasti pahoitella eritasoista hitauttani.

Kun saa herata auringonpaisteeseen, ei se niin kamalaa ole se noin 150 hevosen pellolta tallille paimentaminen kahteen pekkaan klo 6.30 ;)

H.

Landmannalaugar paivitys osa 2.

Moi!

No niin nyt seuraa lupaamani tarkempi paivitys mun elamani ensimmaisesta pitkasta ratsastusvaelluksesta Islannissa. Kuten jo mainitsinkin, mun retken nimi oli Landmannalaugar, jonka huipennus asiakkaille on paasta lilluttelemaan kuumissa lahteissa keskella Islannin eramaata. Toki koko vaellus on jo ihan itsessaan, vapaana juoksevan hevoslaumamme joukossa, ainutlaatuinen elamys. Joillekin jo pelkan Heklan, joka on ko vaelluksella nakopiirissa lahes koko ajan, nakeminen on jo jotain. Meilla on monia muitakin pitkia vaelluksia, mm. Yksi, huima noin kahdeksassa paivassa lapi maan kulkeva vaellus, jossa ratsastetaan sellaiset kuutisen kymmenta kilometria paivassa. Landmannalaugar-vaelluksella ratsastuskilometreja kertyi paivassa noin 40 km, mika tarkoittaa istumista hevosen selassa suunnilleen kahdeksan tuntia paivassa.

Meidan ryhma oli aavistuksen haastava seka kooltaan etta laadultaan, mika tarkoittaa sita, etta joukossamme oli yksi aloittelija (joita naille vaelluksille ei yleensa oteta) ja ryhmakoko oli aavistuksen normaalia pienempi, eli myos hevoslaumamme oli pienempi. Ja kun vapaana juokseva hevoslauma on pikkuinen, voi kayda niin, ettei lauman jasenet kayttaydy aivan laumaelainten tavoin, seuraten toisiaan vaan tekevat myos itsenaisia paatoksia. Ja kun hevoset tekevat omia, itsenaisia paatoksia saattaa kerran tai kaksi kayda niin, etta osa laumasta seuraa natisti ratsastajia (pari-kolme ratsastajaa “ajaa” laumaa takaapain ja yksi ratsastaja pitaa lauman paaratsastusryhman takana, jotta lauma ja ratsastajat eivat sekoitu keskenaan), mutta osa laumasta paattaakin esimerkiksi lahtea aivan painvastaiseen suuntaan! Nain kavi meille pari kertaa: kerran puolet hevosista paattivat lahtea kotimatkalle ennen aikojaan ja toisella kertaa osa hevosista halusi tehda ihan ite ihan oman tutkimusmatkan kohti tuntematona. Onneksi kummallakin kerralla toinen meista apuoppaista, ruotsalainen Marika, oli nopea ja nappara ja sai paimennettua loppulauman takaisin joukkoomme! Laumamme myos vahan villiintyi kerran tai kaksi ja sekoittui ratsastajaryhmaan. Ensimmaisella kerralla oma ratsuni pukitti minut selastaan ja tama meidan ryhman aloittelija muksahti maahan myos. Kellekaan ei kaynyt mitaan ja matka jatkui uusien ratsujen kera. Toisella kerralla meidan lauma luuli kuulleensa jotain todella pelottavaa ja koko lauma ohitti ryhmamme yhdessa hujauksessa, kukaan ei tippunut, eika lauma vienut yhtakaan ratsukkoa mukanaan, mutta suurempi huolenaihe oli saada lauma pysaytettya, ennen kuin se katoaa kokonaan nakyvista. Kaikki kuitenkin paattyi onnellisesti, saatiin lauma kasaan ja rauhoittumaan ja itseasiassa kaikki vieraat olivat ennemminkin oikein innoissaan laumamme aiheuttamasta tempauksesta ja sita seuranneesta vauhdin hurmasta, kuin peloissaan ;)

 

Meilla oli muutamat kivat sankarit laumassamme, jotka joko yrittivat koko ajan tunkeutua ratsastajien valiin tai kehittelivat omia polkujaan, mutta viikon mittaan kaikki jo tiesivat, miten kukakin laumassa kayttaytyy ja pahempia kommelluksia valttaaksemme satuloimme nama haastavat kaverit allemme aina kun tiedossa oli esimerkiksi katoamistempauksia mahdollistavat alueet. Kaiken kaikkiaan viikon mittainen retki onnistui suht kivasti, eika ainakaan ollut liian tylsa. Myos nakymat, ehka hivenen kosteahkosta saasta huolimatta, olivat komeat ja tama maa jaksaa aina vaan ihmetyttaa jo ihan pelkalla karulla olemuksellaan, mutta myos silla, miten napparasti isokin hevoslauma voi kulkeutua paikasta A paikkaan B ihan vain muutamien ihmisten ohjatessa. Jos autoja jossain tuli vastaan, ne hidastivat ja antoivat hevosten ohittaa, kukaan ei missaan heristanyt nyrkkia ja kaikissa maja- ja useammissa pysahdyspaikoissamme oli hevosille aitaukset valmiina. Jos aitauksia ei ollut, me teimme ne paimennarulla ihmisten toimiessa tolppina, katevaa! :)

Nyt elama on taas normalisoitunut ja yks paiva kohtasin ehka arsyttavimman asiakkaani ikina! Meilla kay jos jonkinlaisia vieraita ja paaasiassa kaikki ovat enemman tai vahemman mukavia ja tekevat mita pyydetaan jne. Enka pahemmin valita kenestakaan, koska sellaiseen ei ole tarvetta. Mutta sen ma vaan sanon, etta, jos et ole ikina ennen ratsastanut, et ole kiinnostunut hevosista pienintakaan pirausta eika sulla ole minkaanlaista kiinnostusta edes yrittaa tehda oloasi mukavaksi hevosen selassa, ALA VARAA RATSASTUSRETKEA, edes lyhytta! Sattuipa kerran niin, etta eras keskieurooppalainen sankari oli tullut Islantiin patikoimaan ja saanut sitten loistavan ajatuksen varata viikon vaelluksen jalkeen itselleen ratsastusretken kuvitellen, etta ratsastus on kuin nojatuolissa istumista. Parhaimmillaan toltti voi kyseisen kokemuksen tarjota, mutta meilla ei valitettavasti ole yli 300 taydellisesti tolttaavaa hevosta, vaan joskus toltti on pikkuisen pomppivaa tai joudut tekemaan edes vahan toita sen loytaaksesi. Moni meidan vieraista yrittaa tyoskennella ratsunsa kanssa ja aika usein yritys myos palkitaan. Mutta tama sankari oli jo suht kypsa siihen, etta hevonen meni aavistuksen kavelyvauhtia kovempaa. Kun kuulin takaani suht kovaaanisen komennuksen (karjaisun) hevoselle, oli myos tama opas aika kypsa eraaseen asiakkaaseen ja pysaytti hevosensa komentaakseen pikkuisen asiakastaan. Eli sanoin hieman painokkaammin etta ala ikina, missaan tapauksessa huuda, kilju tai karju hevoselle, koska pahimmassa tapauksessa tama saattaa pelottaa kanssaratsastajienkin hevoset! Meilla oli parisenkymmenta aloittelijaa matkassa... Yhdessa vaiheessa tama sankari oli sitten talutusratsastuksessa, minun rinnalla ja joka ikinen tolttiaskel joka otettiin, oli aivan liian vauhdikas. Yrittaa siina sitten tarjota muille tolttikokemuksen, kun yksi nelikymppinen kitisija vinkuu vieressa. Sattui nilkkoihin ja sattui takapuoleen ja huojutti ja vaikka mita! Ratsastus ei ollut turvallista, hevoset eivat totelleet jne jne jne. Eihan ne hevoset tottele ja onhan ratsastus, kuten kaikki muukin urheilu, vaarallista, jos sina et kuuntele, mita sinulle sanotaan, etka oikeastaan ole kiinnostunutkaan tekemaan mitaan muuta kuin valittamaan. Nih! Ei ratsastus ole kaikkien juttu, eika siihen ketaan pakoteta. Paaosin asiakkaamme, myos aloittelijat, lahtevat talliltamme hyvilla mielin, taysissa sielun ja ruumiin voimissa, vaikka takapuolta vahan valilla pakottaakin ;)

Siskosein tulee ensi viikolla kaymaan, tiedossa on armotonta ajoa, saa nahda mita muuta, mutta tutun ihmisen vierailu tulee ihan tarpeeseen! :)

Kaytiin pelaamassa vahan paintballia... Voitin pelin nimelta "chicken", pysyin kentalla ainoana tiimistani!

H.

Landmannalaugar ja Landsmot, paivitys osa 1.

Moi!

Taas on kulunut edellisesta paivityksesta hetki, sori! Ja tama paivitys on jalleen lyhyt, periaatteessa annan vain pienen maistiaisen tulevasta ;)

Hiljaiselooni on jalleen erittain hyvia selityksia!

Normielama taalla on enemmain tai vahemman kiireista ja vapaa-aikana, jos sita ylipaataan on, teen jotain muuta kuin istun koneella, yleensa meen ajoissa nukkumaan ja sita ennen ehka hengaan jossain tilan nurkissa joidenkin tyokavereiden kanssa tai olla vaan mollotan :D

Ja se toinen syy on se, etta sain viikko sitten tietaa, etta meikalaiselle tuli lahto "long tourille" puolentoista paivan varoitusajalla. Eli me kaikki tyontekijat paastaan mukaan vahintaan yhdelle pitkalle vaellukselle apulaisen osassa ja mun vuoro oli talla viikolla. Meilla oli yhdeksan vierasta, eli normaalista noin 15 hengesta hieman poikkeavan pienehko ryhma. Jokaiselle oli matkassa mukana noin 2,5 hevosta, joista 18 juoksi vapaana laumana mukana. Vaelluksen nimi on Landmannalaugar, ratsastuskilometreja kertyy 210 ja hevosen selassa istutaan 6 paivaa, jokaisena paivana noin kahdeksan tuntia. Meidan vaellukselta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut, mutta niistapa kerron seuraavassa paivityksessa, jonka yritan laittaa aluilleen mahdollisimman pian! ;)

Ja kolmas syy on Landsmot isoisoiso hevostapahtuma/kilpailu noin tunnin ajomatkan paassa Eldhestarilta. Kavi kivasti, etta palauduttiin vaellukselta perjantaina ja sain kuin sainkin seka lauantain etta sunnuntain vapaaksi. Nehan kulutin aika lahjakkaasti Hellan Landsmotissa nauttien seka auringosta etta alyttoman kovasta tuulesta ja vesisateesta... Tastakin vahan lisaa seuraavassa!

Heippa hei!

P.S. Ja kattokaas miten komeat kehut yks Eldhestarin tyontekija on saanut jenkkiasiakkaaltaan ;) Lammittaa mielta ja innostaa olemaan aina vaan yhta reipas :): http://www.tripadvisor.com/Attraction_Review-g315849-d3369289-Reviews-Eldhestar_Private_Day_Tours-Hveragerdi_South_Region.html

Elaman alkua Eldhestarilla

MOOOIIIIII!!!!

No niin, taalla taas! Olen elossa ja lahes taysissa sielun ja ruumiin voimissani, pikku nuha-olosta huolimatta!

Oon tehnyt ihan pirusti toita, kaynyt Reykjavikissa pikkuisen viihteella ja leiriytymassa Akureyrin kauniin kesaisissa maisemissa.

Siinapa se kaikki sitten onkin. Taalla ei paljoa aikaa ylimaaraiseen ole ja yksi-kaksi vapaapaivaa viikossa pitavat aika tiukasti tilan kulmilla. Ja kuten aiemmin mainitsin, se vahan ahdisti, niinkuin moni muukin asia siihen aikaan, kun taalla aloitin. Mutta nyt ma oon alkanut tottua tahan rytmiin ja osaan taas arvostaa sita kaikkea, mita ma taalla saan. Eli siis suljin silmani negatiivisille asioille ja avasin ne positiivisille. Meilla on taalla paljon hotellin tiloissa asuvia tyontekijoita, joiden kanssa tanne on muodostunut sellainen oma, kiva, pikku kommuuni. Alussa olin vahan epatoivoinen hakiessani omaa paikkaani naiden, NUORTEN, keskella, mutta nyt mulla on ehka ihan sopiva paikka. En yritakaan olla liian hyva kaveri kenenkaan kanssa, mutta toisin kuin eraat taalla, uin kuin kala vedessa yhdesta porukasta toiseen ja olen tervetullut jokaiseen. ;)

Jos mulla olisi oma talliyritys, tekisin muutamat asiat erilaisesti, mutta koska mulla ei ole ja olen toissa Eldhestarilla, olen noin kuukaudessa sopeutunut tekemaan asiat taman tallin tavoin. Tyon sisalto on sita mita odotinkin, enka ole pettynyt tyonkuvaani tai itseeni, vaan kapuan edelleen aamuisin erittain mielellani hevosen selkaan ja huolehdin parhaani mukaan siita, etta asiakkaani ovat paaosin hyvillaan retkien paatyttya. Meilla on laaja valikoima eripituisia ja nakoisia retkia, vedan paivaretkia, joiden kestot vaihtelevat parista tunnista kuuteen tuntiin. Oma spesiaalini taitaa olla lintubongausretket, koska olen porukasta ainoa, joka on edes vahan enemman kiinnostunut luonnosta ja linnuista. Nyt tosin muutama muukin meista on vetanyt ko retkea, mutta eihan ne nyt millaan veda vertoja mun tietotaidolle, vaikka yks saikin 5000 kruunun tipin, poh! ;) Eli tuo retki on kestoltaan pari tuntia, minka aikana vien asiakkaat eraalla laitumella olevalle lammikolle kiikaroimaan vesilintuja. Taalla on paljon meriharakoita ja pohjolan lintuja, kuten esim. kiiruna(!) ja lapintiira, jolla on pesa aivan yhden toisen reittimme varrella, mutta pesaa ei ole viela bongattu. Pari opasta ovat vaan saaneet nokasta paahansa (linnut hyokkaavat ensimmaiseen), onneksi on kyparat! (On muuten janna ratsastaa, kun et pysty nakemaan paasi ylle, mutta kuulet napakat naksutukset ja humahdukset aivan paasi ylapuolella! ;) )

Yhdella retkellani en muuten oikeastaan tieda, mita oikein tein, mutta sain retken jalkeen huiman kymmenen euron tipin! Ja taas saksalaisilta rouvilta :D Siis janninta on se, etta yhdessa vaiheessa tiesin rouvien pettyneen pahan kerran, kun jouduin aikataulusyista tekemaan muutoksia reittiimme. Pettymyksen huomattuani yritin jollain tavalla saada tadit paremmalle mielelle ja aloin hopotteleen ja kyselemaan eri asioista, paa-asiassa, hevosasioista melkein yli oman tarpeen. Ja sehan sit ilmeisesti tuotti tulosta, emmeka ainakaan viela menettaneet kahta tulevaa vakiasiakastamme ;)

Toinen retki menikin sitten aika lailla kaikin puolin penkin alle. No se nyt tapahtuikin aivan alkuaikoinani ja oli ensimmainen Reykjadalur-paivaretkeni. Eli Reykjadalur on nakemisen ja kokemisen arvoinen lammin joki, jossa voi kayda uimassa, Hveragerdissa. Uintipaikkaan paastakseen taytyy joko patikoida omin tai hevosen jaloin noin kolmisen kilometria makia ylos ja alas, pienia kinttupolkuja pitkin. Ensimmainen vikakohta on noi kinttupolut: henkilokohtaisesti tykkaan ratsastaa enemman kivoja teita ja isohkoja polkuja kuin pienenpienia kivisia ja liukkaita polkuja. Toinen ongelma tuolloin oli se, etta saa oli aivan surkea: Hyvin hyvin sumuinen, kylma ja sateinen, eli kaikenlisaksi polut olivat mutaisia ja vielakin liukkaampia. Kolmas mutka matkassa oli se, etta paastaksemme kinttupolkujen juurelle jouduimme puikkelehtimaan pitkin vanhaa laavakenttaa, nakemisen arvoinen ehka kylla, mutta aivan hirvea ratsastaa. Nyttemmin kyseinen laavakenttareitti ei ole kaytossa, koska yksi kayttamamme laavakentalle johtava polku, aivan paatien varrella, vuoren rinteessa, ROMAHTI paatien korjaustoimenpiteiden seurauksena (ja romahdus tapahtui eraan ryhmamme nokan edessa!). Neljas pulma oli se, etta meilla oli isohko ryhma, noin 14­­-16 vierasta (= kaksi opasta), kummallakin oppaalla oli oman ratsunsa lisaksi viela ”kasihevonen” eli lisahevonen vaihdettavaksi matkan puolessavalissa. Ja ihan niinkuin se ei olisi jo tarpeeksi hankalaa ihan muuten vaan hallita kahta hevosta, oli ”hevosvastaavamme” paattanyt antaa meille kayttoon juuri lomilta palanneet, energisemmat hevoset, joista oma ratsuni ei ilmeisesti tykannyt, kun kasihevonen meni liian taa. Taman hoksatakseni paasi kasihevoseni kerran irti ja toisella kertaa tipuin selasta, pitaen edellisesta vahingosta viisastuneena kummankin hevosen ohjista tiukasti kii. Olen siis kakun velkaa! Toinen opas pysyi selassa, mutta jalkautui suosiolla muutamia kertoja valttaakseen pyllahtamisen syysta tai toisesta. Niin ja meilla oli joukossamme myos muutamien epaonnisten sattumien summana tytto joka oli korkeanpaikankammoinen. Eika han uskaltanut ratsastaa takaisin Reykjadalurin korkeuksissa, vaan puolet matkasta toinen opas kaveli tyton ja hevosten kanssa mun johdattaessa ratsukkoja. Perille paastyamme olimme noin tunnin aikataulusta myohassa, erittain kylmissamme ja arsyyntyneita hevosvastaavaan seka tuon reitin kayttoon kurjalla saalla ja aikataulupaineeseen. Asiakkaat suhtautuivat kaikkeen kuitenkin suht hyvalla asenteella, mutta henkilokohtaisesti olisin jattanyt tuon reitin tuolloin paitsioon jo ihan vaan saaolosuhteiden takia.

Muuten meidan retket onkin ihan kivoja ja tuo Reykjadalur on kylla kieltamatta mukavaa ja huimaa nahtavaa, vaikka retkeen kulutettava viitisen tuntia kuluukin valilla liiankin nopeasti kun otetaan huomioon, etta siina ajassa pitaisi saada kaikentasoiset ratsastajat Reykjadaluriin ja takaisin ja ehtia viela syottamaan ja uittamaan vieraat puolessa valissa!

Etta sellaisia retkia meilla, kaikentasoisia ratsastajia ja hevosia monipuolisten nakymien kera. Aurinkoisella saalla ei tosiaankaan oo pahemmin valittamista, ja sateeseenkin tottuu, eika nykyaan oo enaa yhtaan niin kylma kuin alussa.

Yhtena viikonloppuna kavin taas pohjoisessa moikkaamassa katalaania ja silloin ma tan ison ahaa-elamyksenkin hokasin, etta kylla mulla silti voi elamaa olla vaikka painankin aika paljon toita. Se oli ihanan rentouttava viikonloppu, kaytiin ”telttailemassa” joka muuttui karavaanailuksi, kun katalaanin tuoreen poikaystavan vanhemmat halusivatkin tarjota meille matkailuvaununsa. Ilmat oli hyvat, niinkuin aina pohjoisessa, ja kaytannossa ma vaan rentouduin ja PERHOkalastin pikkuisen (kuvat sielta, kiivettiin vuorolle, jonka paalla oli natti pieni "lampi" taynna kaloja). Aivan taydellista. Sen jalkeen mulla olikin aivan uusi puhti ryhtya jalleen toihin ja aloin osata arvostaa kaikkia pikku etuja, mita me voidaan taalla tyoskennellessamme saada.

Nyt on hyva, ja jos tama nain jatkuu, kesa on ihan mukava... Kieltamatta taalla sumussa on kylla pikkuisen ikava suomen kesakeleja ja –menoja, mutta ei nyt kaikkea voi saada! :)

Kivaa kesan jatkoa!

H.

Maltti on valttia!

Moi!

Ei. En kirjoita nyt pitkaa kertomusta, vaan ilmoitan olevani elossa ja tiedotan, etta yritan kaikin voimin paivittaa blogin lahitulevaisuudessa! Pahoittelut pitkasta viiveesta!

Tuossa oli hetki, jolloin olin aika vasynyt henkisesti, enka ollut ihan varma onko tama mun paikka tai etta mika ylipaatan mun paikka on. Mutta, kuten tuohon uupumiseen, myos nyt lisaantyneeseen piristymiseen ovat vaikuttaneet monet asiat ja mieli on taas suht hyva. Sain sattumalta tarvitsemaani perspektiivia tilanteeseeni, tyokavereita on paljon ja henki on suht hyva, mutta otan valilla myos ihan tarkoituksella etaisyytta. Muutenhan me vietellaan aikaa porukalla myohaan yohon. Nyt on menossa game of thrones -villitys, en tosin oo viela ihan koukussa. Tyoajatkin on oikeastaan suht kohtalaiset. Hevosia on paljon ja vahempikin ehka riittaisi, mutta nain kuukauden jalkeen voin edelleen sanoa, etta itse tyo on kylla aika kivaa (siis tyonkuvassa ei ole missaan vaiheessa ollut mitaan valittamista). Paivittain vedan yhden tai kahden retken riippuen naiden kestosta ja paa-asiassa hevosen selassa tulee istuttua vahintaan viitisen tuntia paivassa kierrellen ympari tilaa ja Hveragerðia. Mukavalla saalla tyoni on lahes taydellinen ja surkealla saalla, hmmm... No niin no niin, tuleepahan oltua ainakin ulkona riittavasti saalla kuin saalla! ;)

Palaan pian astialle, hyvaa yota!