Moi!
Melkein kuukausi kulunut siitä, kun saavuin tähän maahan ja tähän kaupunkiin. Tallillamme noin ¼ hevosista on jo vaihtunut kertaalleen, osan lähdettyä tauolle ja uusien tultua treeniin. Tänään saapui Lucky Grey taloon, yli miljoonan arvoinen kimo komistus, johon ei kenties muut kuin tallin omistaja ja hänen uskottunsa saa koskea ;) Tällä viikolla olen päässyt myös opettelemaan hevosten uittoa, mukavaa vaihtelua normipuuhiin nyt, ehkäpä sekin jossain vaiheessa ihan rutiiniksi muuttuu, kun kerran tapahtuu päivittäin näin kevään ja kesän edetessä ;) Tuossa Ascotin radalla, meidän naapurissa, on siis hevosille tehty ulkoilmauima-allas, jonka levennetyillä reunoilla uittaja kävelee ja ohjaa altaassa polskivaa hevosta riimuun kiinnitetyllä parimetrisellä tangolla. Sivustakatsoja, joka ei tiedä, mitä paikassa tapahtuu, voisi jonkin aikaa ihmetellä ihmisiä pyörimässä ympyrää ja ihmeellistä tasaista pörinää ja pärskintää, jonka lähde uiskentelee lähes näkymättömissä altaan reunojen sisäpuolella...
Viikonloppuna tutustuin Perthin Kings Parkiin ja sen puutarhan kasviloistoon, josta pitävät huolen 17 hehtaarin alueella yli 2000 kasvilajia (kuvassa 'kaunis' jumulu-puu, jonka hedelmät on kai hyviä ja joka tiputtaa vuosittain lehtensä, muut kuvat eivät suostuneet liittymään). Noh, sehän oli sellainen ihan mukiin menevä paikka, hyvät näkymät ja kivat pusikot, mut aika peruspuisto. Kings Park kertoo kuitenkin osaltaan siitä, minkä olen täällä muutenkin huomannut, että australialaiset taitavat olla suht ympäristöystävällistä väkeä, tai siis ainakin näin ulkomaalaisen silmin yrittävät edes jotenkin säilyttää maansa alkuperäistä

Ja nyt otsikkoon...
Muutaman kerran kun on nyt tullut tuolla Perthin keskustassa käytyä, voin ehkä
uskaltaa kertoa kaupungista jotain, ainakin omia kokemuksiani, kenties joitain
pikkufaktojakin. Perth sijaitsee aivan Australian länsirannikolla ja täällä
kuulemma pitäis olla Australian parhaimmat biitsit. Makuasioista ei pidä
kiistellä, enkä ota asiaan vielä kantaa, kun yhtäkään biitsiä en ole vielä omin
silmin läheltä nähnyt, mutta noin 40 kilometriä rantaa pitäis kaupungista
löytyä. Itse asun Ascotissa, josta matka bussilla Perthin keskustaan kestää
parikymmentä minuuttia ja maksaa pari dollaria. Taksilla sama matka maksaa
parikymmentä dollaria ja iltasella taksiin on turvauduttava, jos on aikeissa
liikkua n. kymmenen jälkeen. Viimeinen bussi kaupungista kotikulmille lähtee
yhdentoista hujakoilla ja sen jälkeen ei tosiaan mikään muu kuin taksi tai omat
kyydit enää liiku, kokeiltu on!
Kaupunkina Perth
on aika jännä, ollakseen Australian neljänneksi suurin kaupunki ja pitäen sisällään noin 1.7 miljoonaa asukasta, se on toisaalta pieni ja
sievä, toisaalta taas suurista liikerakennuksista johtuen vähän ehkä jopa karu.
Ainakin, jos keskustaa katsoo. Kaupungin keskusta on hirvittävän selkeä, en ole
vielä kertaakaan eksynyt kartalta, mikä on ihan mukava ja yllättävä juttu ;)
Siihen nähden, että lähimpään kaupunkiin on matkaa yli 2000 kilometriä, on
yllättävää, että ihan ydinkeskusta koostuu vain muutamasta kauppojen ja
jalankulkijoiden valtaamasta kadusta, jotka hiljenevät kuin napin
painalluksesta, ainakin sunnuntaisin klo 17, liikkeiden mennessä kiinni. Ja
sitten on tosi huvittavaa (tai ahdistavaa?!) huomata myös se, että kaupungilla
ollessa ”törmää” täysin sattumalta eri paikoissa samoihin kasvoihin samana
päivänä tai samoissa paikoissa eri päivinä :D Kaupungissa pyörii myös jonkin
verran alkoholisteja ja narkkareita, mistä kertovat mm. yleisissä vessoissa
olevat neuloille tarkoitetut roskikset ja epämääräiset jengit siellä sun
täällä. Perth on lisäksi muihin Australian kaupunkeihin verrattuna hitusen
kalliimpi, kiitos mm. menestyvän kaivosteollisuuden.. Nämä kaksi viimeksi
mainittua eivät tietenkään hirveästi itseäni miellytä, enkä oikein vielä ole
päättänyt paljonko kaupungista tykkään, tämä on jotenkin niin jännän
ristiriitainen paikka :D Helppo ja söpö, karu ja kurja, mutta mullahan on vielä
pari kuukautta aikaa päättää, mitä mieltä olen, ja kunhan tuo aurinko alkaa
kunnolla paistelemaan, otan selvää biitseistäkin! :)
Viikonloppuna tutustuin Perthin Kings Parkiin ja sen puutarhan kasviloistoon, josta pitävät huolen 17 hehtaarin alueella yli 2000 kasvilajia (kuvassa 'kaunis' jumulu-puu, jonka hedelmät on kai hyviä ja joka tiputtaa vuosittain lehtensä, muut kuvat eivät suostuneet liittymään). Noh, sehän oli sellainen ihan mukiin menevä paikka, hyvät näkymät ja kivat pusikot, mut aika peruspuisto. Kings Park kertoo kuitenkin osaltaan siitä, minkä olen täällä muutenkin huomannut, että australialaiset taitavat olla suht ympäristöystävällistä väkeä, tai siis ainakin näin ulkomaalaisen silmin yrittävät edes jotenkin säilyttää maansa alkuperäistä
kasvillisuutta, kierrättävät ja ylipäätään ajattelevat
ympäristöä... Ainakin täällä, Ascotinkin alueella on jonkin verran puistoja,
ulkoilualueita, suon kaltaisia prutakoita joen varrella ja PYÖRÄTEITÄ! Mulla
vaan ei oo pyörää! Ja näin fivefingers-tossu-lenkkeilijänä harmittaa, kun lähes
kaikki polut on tehty sellaisista isoista betonilaatoista, eli hiekkapohjia saa
hakemalla hakea! Toisaalta, onhan ne myrkkykäärmeet helpompi erottaa siistiltä
laatalta kuin nurmikolta tai hiekalta...
Niin tosiaan, mähän asun ihan melkein joen
varrella, jonne kuulemma mammadelfiinit (pullonokat!) tulevat uittamaan
lapsiaan kesäaikaan, sitä aikaa odotellessa! :)
Kotikulmieni joenvarsinäkymiä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti