Voihan valaan pyrstö!

Nyt on sunnuntai. Heräsin aika pirtsakkana harvinaisten kahden vapaapäivän jälkeen, mulla oli suorastaan vapaapäivien putki (omasta pyynnöstäni tietenkin)! Ja tänään, sunnuntaiseen tapaan, työt aloitettiin vasta viideltä, eli vaikka meninkin nukkumaan vasta puoli kahdeksalta, ehdin nukkumaan ihan sopivan pitkät unet. Hyvä niin, sillä tähän mennessä yksi hevosistamme on jo juoksennellut vapaana takapihallamme, toinen kärsii mahavaivoista ja kaksi hevosta on lykättävä tässä päivällä kisakuljetukseen, eikä tietenkään yhtäaikaa vaan parin tunnin välein... Nämä kaikki siis tarkoittavat sitä, että, kun yhdeksän maissa normaali aamutalli saatiin päätökseen, ehdin syömään omenan ja mandariinin, kun kuulin kopinaa takapihalla ja näin ikkunasta Ominouksen uteliaan vauhdikkaan pään. Ei sit muuta kuin sukkasilla pihaan, hevonen kiinni ja takas yardiin. Annoin pojalle vielä pientä sadetustakin, oli tässä 30 asteen lämmössä ehtinyt sen verran hikeentymään eikä oikein meinnannut rauhoittua muutenkaan, että ihan silminnähden nautti pienestä viilennyksestä. Kymmeneltä oli tiedossa yhden hevosen lastaus kisakuljetukseen (täällä, pienellä alueella kisoihin lähtee sen verran monta hevosta eri paikoista, että kuljetus on järkätty vähän niinkuin teuraskuljetukset Suomessa, samaan kuorma-autoon vaan kaikki lähialueen eri tallien hevoset), homma ei sinänsä ole haastava, mutta paikalla pitää silti jonkun olla, eli n. 15 min tauon jälkeen takas tallille, Roadsingerille riimu päähän ja samalla mahakipupotilaan tarkkailua, pomolle tilan tiedotusta ja odottamaan kuorma-auton saapumista. Kun kuorma-auton perävalot näkyivät ja Risingin olo vaikutti suht ok:lta tulin takas kämpille ja laitoin tietokoneen päälle. Tässä sitä siis ollaan, mut ei hätää, puolentoista tunnin päästä lähtee seuraava hevonen ja vuorossa on jälleen vatsavaivaisen tarkkailua ja ties mitä muuta! Niin ja kahdelta alkaa sitten taas normaali iltatallirumba, ettei tässä paljoa tarvi miettiä, mitä sitä tänään tekis ;) On se kätevää, kun asuu tallista tien toisella puolella, saattaa saada joskus kivoja pikkunakkeja! :D

Sinne menee polle, jos toinenkin!

No niin, mutta mulla oli hirvittävän ihanan kiva päivä perjantaina! Tiedossa oli retki Rottnest-saarelle, tuolle pienelle ”rotanpesälle” (jaa, että miksi rotanpesä, odotahan ;) ), jonne ennen muinoin tungettiin aboriginaalit vankilaan ja maailmansotien aikaan eristyksestä saivat ”nauttia” alkuperältään saksalaiset, itävaltalaiset ja italialaiset. Saarta on myös pidetty henkien paikkana, erityisen pyhä se on edelleenkin joillekin alkuperäisasukkaille, jotka jättävät saarella käymisen väliin vieläkin mm. tuon ei-niin-imartelevan historiankin takia (Lonely planet, Perth & West coast Australia)...

Rottnest

Aamu alkoi varsin lupaavasti, olin valmistellut itselleni tosi ihanan terveellisen sämpylästä, purkkikanasta ja -tonnikalasta, kurkusta, tomaatista, avocadosta, kananmunasta, hedelmistä ja vihanneksista koostuvan picknik-aterian, jonka olin pakannut kätevästi pikku purkkiin, pikku pussiin. Aamulla lähtiessäni nappasin paketin jääkaapista reppuun ja hetken kadulla kuljettuani havaitsin repun olevan kostea, jei! Purkki oli vuotanut ja pussissa oli reikä! Ei muuta kuin aloitin homman alusta, laitoin purkin pussiin, jonka laitoin toiseen pussiin, jonka laitoin kolmanteen pussiin, jonka käärin sanomalehteen, jonka laitoin neljänteen pussiin ja lopulta koko paketti päätyi sanomalehdellä vuorattuun reppuun ja matka sai alkaa! Bussilla pari tuntia mukavaan Fremantlen satamatowniin, josta hyppäsin Rottnestille suuntaavaan lauttaan. Tunnin lautassa istuskelun jälkeen päästiin rantaan, jossa sain pitkästä aikaa käsiini polkupyörän, aivan ihanaa! En muistanut, miten olin kaivannut pyöräilyä ja ko saari on täydellinen siihen harrastukseen, n. 11 km pitkä ja 4,5 km leveä, ajattelin polkea paikan ympäri! :)

Ennen pyöräilyä tiedossa oli kuitenkin pikku veneretki, saaren reunamilla. Olin ”vaihtanut” ärsyttävän matkamyyjän ”minä tiedän, mistä sä tykkäät” -lausahduksen perusteella aiemmin suunnittelemani ison paatin pikkuiseen, mutta kovin nopeaan purkkiin (Adventure Cruise), eikä tarvinnut katua! Taisi se myyjä oikeasti ainakin tuossa tapauksessa tietää, mistä mä tykkään! Minä ja noin parikymmentä muuta, olimme siis matkalla hieman kauemmaksi saaresta valaiden (humpback whales, en saa suomennosta päähäni, ryhävalas?) vaellusreitille ja vitsit se matka jo itsessään oli vallan mainio! Allamme oli sellainen nelivetoa vastaava iso ”kumivene”, joka meni huimaa vauhtia ja teki teräviä käännöksiä. Mä olin yhtä hymyä koko matkan pomppiessamme aalloilla tassujenkin kastuessa pikkuisen :) Sitten piti alkaa tarkkailemaan, jos jossain näkyisiä pieniä ”vesihörypuhalluksia” ja näkyihän niitä! Venho pysäytettiin ja katseltiin tovi muutaman valaan vaellusta, 100 metriä lähemmäksi emme saaneet mennä, mutta valaat olisivat vapaasti saaneet tulla lähemmäksikin... No eivät tulleet, mut tulipahan nekin nyt nähtyä, mamma ja vauva, vähän toisaalla toiset pari, kolme möllikkää...

Ja matka jatkui. Huimaa vauhtia. Kivaa! Suunnattiin sellaiseen pikku poukamaan, jossa meidän viihdyttävä ja vekkuli oppaamme sanoi heti, ett vasemmalla, kivillä näkyy noin kymmenen Uuden-Seelannin hyljettä (New Zealand fur seals) ja oikealla niitä on pari-kolmekymmentä. Enkä mä nähnyt yhtäkään! Tai niin mä luulin :D Sit bongasin kivien lomasta yhden, toisen, kolmannen, jne... Ne jekkuilijat olivat piiloutuneet jos jonkinmoisiin kolosiin ja paistattelivat siellä tyynesti päivää... Räpsin parit kuvat vasemmalta ja aloin ihmettelemään jännää kasvillisuutta oikealla, sit se kasvillisuus liikkui oudosti... Eihän siinä mitään vesikasveja ollut, vaan kauhee kasa samoja hylkeitä köllöttämässä veden varassa räpylät ja pyrstöt pystyssä, ns. ”jooga-asennoissa”! Se on kuulemma niiden tapa tasailla lämpöä. Aika rentoa menoa täytyy sanoa...

isanta ja emanta

Joogaa

Noh, ihaillaan sitten eviä!

Ja jälleen alkoi tulla hetki jatkaa matkaa, lähdimme pois poukamasta. Ihailin rantautuvia aaltoja ja ihmettelin aaltojen mukana kulkeutuvia harmaita pisteitä, kunnes ne hyppäsivät ilmaan! DELFIINEJÄ! parvi PULLONOKKADELFIINEJÄ!!! Meidän ei ees pitänyt nähdä niitä, mutta ne halusivat tulla näyttämään meille, miten aalloilla oikeesti surffataan! Hiukan kivan näköistä, ne hakivat sopivat aallot, kulkeutuivat jonkin matkaa niiden mukana ja pompsahtivat ilmaan, ihan just niin kuin Särkänniemessä konsanaan! Paitsi, että näitä oli enemmän. Eikä näillä ollut kattoa... Mutta silti nää oli lähes yhtä lähellä! :D Yhdessä kohtaa meinasin saada tosi hyvän hyppykuvan, juuri samalla hetkellä vieressäni istuva espanjaa puhuva mamma ajatteli samoin ja nosti kätensä kamerani linssin eteen! Eli ei hyvää kuvaa delfiineistä tällä kertaa. Kävi mielessä mojauttaa mammaa vaikka ihan vaan vahingossa kyynärpäällä otsaan, mutta toisaalta olisinhan itsekin saattanut olla samassa tilanteessa vierustoverini kaltainen... Matka siis jatkui mustelmitta, mutta jonkin aikaa pikkuisen murjottaen...

pikkukotka pesässään ylhäällä oikealla

Viimeinen etappimme puolestatoista tunnista kahteen tuntiin venyneellä vesiretkellämme oli seuraavassa poukamassa australian kotkan (?!?) pesä. Näkyi mamma ja näkyi vauva, räpsimme valokuvat, ihailimme varsin mainiota paikkaa rakentaa koti ja suuntasimme jollan takaisin sinne, mistä olimme tulleetkin. Paluumatkalla näkyi vielä muutamat valaanpyrstöt ja saimme kokea vauhdin hurmaa. Hyvä reissu kerrassaan!

Hiekkalaatikko

Laskettuani jalan tasaiselle maalle kirmasin vuokrapyöräni luo, säädin satulan huippuunsa ja lähdin kurvailemaan kohti tuntematonta, vilkuillen samalla ympärilleni, etsien sitä jotain, mistä saari muun muassa tunnetaan ;) Muutaman kilometrin kevyen mäkistä ja mutkittelevaa asfalttitietä ”keskellä ei mitään” pyöräiltyäni bongasin vasemmasta reunasta alkavan, surkeassa kunnossa olevan, hiekkatien. Ajoin risteyksen ohi pohtien, mitä tien päässä mahtoi olla ja lopulta mun oli ihan pakko palata takaisin selvittämään arvoitus. Yritin ekaksi ajaa hiekkatietä, mutta eihän siitä mitään tullut, joten päädyin raahaamaan pyörää perässäni toivoen samalla, että tien päässä on jotain arvokasta, vaikkapa aarre :D Oli se pyörän lykkääminen, hiekkalaatikossa, 30 asteen lämmössä sen verran rankka koitos! Mutta hei, perille päästyäni näkymät olivat huikeat ja olin ihan itse, yksin jonkun nyppylän huipuilla, jossa tuulikin sopivasti – ei kärpäsiä! Siinä oli mun picknik-piste! Nam nam! Söin evääni ja muurahaisarmeijan saapuessa paikalle totesin, että voimme hyvin vaihtaa vuoroja ja mun on aika lähteä. Alaspäin oli paljon helpompi kulkea ja näin myös hiekassa jälkiä, jotka eivät olleet mun, tiesin, että olen lähellä ja mua tarkkaillaan, mutten itse tietenkään havainnut yhtään mitään...

ihan mukava pikku nyppylä :)

 
Poljin, poljin, poljin ja poljin, näin kauniita rantoja, mutta koska en ollut varma, mitä tuleman pitää ja montako kertaa eksyn (vaikkakin tiellä oli suht hyviä opasteita), en uskaltautunut uhraamaan aikaa rantailuun (oli mulla bikinit ja kirja kyllä mukana, mut mut). Mulla oli päätavoitteena löytää hiekkatielle tehtyjen jälkien aiheuttaja ja päästä ajoissa lautalle.. Aikaa kyllä oli, mutta eihän siitä koskaan tiedä, olin saaren toisessa päässä ja kello kävi. Välillä olin melkein jo epätoivoinen, koska tie tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan, lautalle oli matkaa eikä puskissa näkynyt mitään liikettä. Mutta sitten! Puun alla, tien reunassa, näin kaksi hahmoa! Hidastin vauhtia, toinen kavereista puihkahti samantien näkymättömiin, toinen tuijotti minua hievahtamatta. Pysäytin pyörän ja nousin varovasti satulasta, hiivin hieman lähemmäksi, kyykistyin ja otin muutaman kuvan... Yritin olla niin rauhallisesti kuin vain mahdollista, ettei kohteeni vain pelästy! Otus katseli minua, minä katselin sitä. Sitten se otti askeleen ja toisen, ei poispäin vaan kohti! Se tuli lähemmäksi ja lähemmäksi... Ja tunki pienen mustan nenänsä linssiini! Sillä ei ollut aikomustakaan lähteä karkuun vaan jatkoi varovaisesti tutkiskelua, kiertäen pyörän, kiertäen minut, tarkastaen samalla, miltä varpaani haisivat. Hetken jännitin, onko minulla kohta enää varpaita ollenkaan, mutta kaveri oli ystävällinen, tai sit haju ei vain miellyttänyt :D Siinä se oli, jälkien aiheuttaja, elämäni ensimmäinen quokka tekemässä varsin perusteellista tuttavuutta! :D Mission completed! Halusin nähdä quokan, tuon jäniksen kokoisen, hieman rottaakin muistuttavan, pussieläimen, jonka nähdessään vuonna 1696 hollantilainen tutkimusmatkailija Willem de Vlamingh oli luullut nähneensä jättikokoisen rotan ja nimennyt saaren rotanpesäksi (rotte-nest) (Lonely planet, Perth & West coast Australia). Nämä pienet kengurun ja wallabin sukulaiset ovat saaren ainoat nisäkkäät eikä niitä muualla maapallolla pahemmin esiinnykään. Saarella näitä söpöläisiä onkin sitten vaikka muille jakaa. Alkutaipaleellani en tosiaan nähnyt yhtäkään, mutta loppumatkan niitä olikin sitten vähän joka kolossa, yksi löytyi yleisestä vessasta, toinen tutki maahan heitettyä kaljapulloa, yksi oli kaupan pihassa erään pojan silitettävänä, jnejne... Hauskoja kavereita, ja taas voin vain hämmästellä ihmisten tyhmyyttä, miten joku on joskus voinut ”pelata” quokka-jalkkista, niin, aattelepa ite, mitä pelissä tapahtuu :(

Joku korpin tyyppinen otus, jonka ääni on niin laiska, ettei toista! :D

Loppupyörämatkani olikin sitten jo rennompi, quokka oli bongattu ja reitti alkoi näyttää selkeältä. Jäi jopa pikkuisen ”ylimääräistä” aikaa ja kapusin rannan ja lautan lähtöpisteen lähistöllä korkealle rantakalliolle, jossa katselin kaunista auringonlaskua. Se lasku oli niin kaunis, että sekoitti minun pääni ja muistin lauttani lähtöajan väärin, onneksi vilkaisin viimetingassa lippuani ja tajusin, että lautta lähtee ihan just! Ehdin sentään viimeiseen lauttaan, hyvästelin aussien asumattoman irtiottosaaren haikaillen ehkä pikkuisen saarelle jäämisestä. Mutta minkäs teet, en ollut varannut majapaikkaa, enkä ehtinyt muutamassa minuutissa luomaan käteviä suhteita rennosti ottaviin lomailijoihin, joten palauduin Fremantlen ja Perthin kautta kiltisti takaisin kämpille ja petiin :)

Voin suositella lämpimästi tuota pikkusaarta ja sen pikkuasukkaita. En ehtinyt sukeltelemaan kirkkaan veden koralleissa, mutta päivä oli silti mainio. Jos menisin saarelle toisen kerran, ottaisin mukaan hyvän kaveriporukan, varaisin ranta”huoneiston” Geordie Bayn kulmilta ja ajoittaisin retken juurikin tällaiseen keväiseen viikonloppuun, yöksi tai kahdeksi, varsinkin, jos haluaa nähdä valaiden vaelluksen...

Eilinen vapaapäivä olikin sitten pelkkää hengailua ja palauttelua, menin myös vielä takaisin tutkimaan Fremantlea. Päädyin rikospaikalle rannalla ja erääseen kauppaan töräyttämään kerran tai pari didgeridoota. Ja tuon kaupan myyjän äiti on suomalainen! :D

Tulevalle torstai-vapaalle olen taas kehitellyt kaikenlaista kivaa pientä extreme-puuhaketta, josta seuraavassa raportissa! ;)

H.