Kuherruskuukausi

Moikka, katsokaas nyt kuinka reipas olenkin kirjoittelemaan jo uutta tekstiä! Siihen voisi mainita vaikkapa kolme syytä, ensinnäkin: saapumiseni jälkeen täällä on jo ehtinyt sattua ja tapahtua, toiseksi: ulkona on suoraan sanottuna aika paska keli ja kolmanneksi: mm. lähimpään kauppaan on matkaa seitsemän kilometriä, eikä mulla ole käytössä autoa...

Tänään on ensimmäinen vapaapäiväni ja tylsäähän tämä nyt vähän on, täällä, autottomana, sadesäällä, oon tosiaankin pikkuisen eristyksissä. Jotta en ihan tylsyyteen väsähtäisi, tein tänään pikkuisen töitäkin, eli kävin ratsastamassa ;) ja suunnittelin suorittavani jonkin sortin henkilökohtaisen extremerunin, siihenhän ei tämän kelin lisäksi paljoa vaadita :D

Mun ratsastustaidot on kyllä säälittävässä kunnossa, mutta kyllä tämä tästä, kunhan löydän taas tasapainon ja saan jalankin jalustimeen ajamatta hevosta eteenpäin. Tämän päiväinen ratsuni toimii ihan kivasti, ei ole siitä herkimmästä päästä, eli mieluummin saa lisätä kuin vähentää kaasua. Mutta sen mun toisen menopelin, herttaisen tamman, kanssa yhteisen sävelen etsiminen on vielä työn alla... Siksipä ”mä joka päivä töitä teen”, ett tasapaino löytyisi ja taidot kohenisivat, maastahan se pieninkin ponnistaa!

Tuosta muutaman kappaleen ruikuttamisesta huolimatta oon kyllä viettänyt melkoista kuherruskuukautta tämän maan ja paikan kanssa. Aamuisin ja silloin tällöin iltaisin iskee jonkinlainen, minulle epänormaali, koti-ikävä, mutta muuten, sängystä ylöspäästyäni, en kyllä ole ollenkaan katunut tänne tuloani, kaikki on vähän niinkuin, jos hiukan liiotellaan, yhtä juhlaa! :D Torstaina oli Meistaradeildin (http://www.meistaradeild.is/) ensimmäinen osakilpailu, eli käytännössä kilpailu, jossa maan parhaimmat hevoset ja ratsastajat ottavat mittaa toisistaan niin joukkueina kuin yksilöinäkin. Gudny ja Ragnar ottivat mutkin illalla mukaansa katsomaan tuota kisaa, joka taisi kestää peräti nelisen tuntia, mutta kyllähän sitä oli ihan ilo katsoa, kun sai seurata mm. komeaa tölttiä ja taidokasta ratsastusta :) Ragnar vain johdatti mua hivenen harhaan sanoessaan, että paikalla tulee olemaan kauhean kylmä, kun joudutaan istumaan niin pitkään paikoillaan maaneesissa. No minähän pakkauduin sitten toppatakkiin ja useampaan eri pitkähihaiseen sekä toppahousujen alle ahdettuihin legginseihin. Eipä olis tarvinnut, muut olivat farkuissa sun muissa normi- tai hieman paremmissa vaatteissaan ja askellajiratsastukseen tarkoitetun maneesin lämpötila vastasi ehkä suunnilleen normaalin ruokakaupan lämpötilaa. Ei tullut kylmä, ei, mutta takapuoli puutui kivasti, eikä selkäkään ihan liikaa paikallaan tönöttämisestä tykännyt... Mukavaa oli silti saada olla mukana ja parin viikon päästä seuraa jatkoa :) Niin ja tapasinpas kisoissa yhden suomalaisenkin, Johannan, joka on syksystä asti työskennellyt hevostilalla jossakin täällä Selfossin kulmilla :)

Meistaradeild, vasemmalta väreittäin: kilpailijat, tuomarit, järjestäjät.

 Torstai-päivän aikana ehdin työskennellä muutaman tunnin jo kasvihuoneessakin kiireapulaisena. Viime perjantai oli kuulemma joku sellainen päivä, että naiset antavat miehilleen kukkia ja jotenkin siihen liittyen meidän sitten piti istutella torstaina pikku-taimia kukkaruukkuihin. Tosiaan, näissä kasvihuoneissa kasvaa näemmä muutakin kuin pelkkiä tomaatteja ja yrttejä, kuten aiemmin valehtelin ;) Onneksi ei tarvii kenenkään tuota hommaa kuitenkaan ihan joka päivä tehdä, vois olla pikkuisen jumeja niska-hartia-seudulla. Mutta ihan mielenkiintoista puuhaa näin satunnaisesti harrastettuna, kuten myös leipien heittely vempaimeen, joka murentaa ne pieniksi, sian suuhun mahtuviksi, paloiksi. Se olikin sit mun perjantainen extra-jobi :D Eli täällä on jos jonkinlaista pikku puuhaketta tarjolla, ett kun mä täältä tuun, oon varmasti varsinainen maatalouden multitalentti!

Perjantai-iltapäivän tsemppasin Ragnarin kanssa islantilaiset käsipallon osakilpailun(?! noh, joku ottelu kuitenkin!) voittoon Gudnyn vanhempien talossa, yksi chihuahua sylissä, toinen kainalossa :) Muistatko muuten, kun mainitsin, että otettiin se yksi espanjalainen liftari kyytiin? No sehän kutsui mut perjantai-illaksi juhlimaan läksiäisiään tuohon kolmen kilometrin päähän muiden ulkomaalaisten kanssa. Sinne siis Gudny lupasi mut heittää iltasella ja hakea takaisin muutaman tunnin päästä. Perille päästyäni talosta löytyi vain yksi ranskalainen tyttö, jonka kanssa jatkoin käsipallo-ottelun seuraamista ja rupattelua. Muut tyypit olivat vielä nauttimassa yhteistä illallista ja katsomassa kehitysvammaisten pitämiä esityksiä ”kylän keskustassa” järjestettävässä þorrablót-juhlassa (siellä sun täällä järjestetään tällä hetkellä ko juhlia, jollaiseen mä pääsen osallistumaan ensi viikolla). Ottelun jälkeen piipahdettiin mekin juhlapaikalla, jonne matkalla (eli ylitettiin tie ja käveltiin muutama metri) tajusin, että tuota aluetta todellakin voi kutsua kyläksi, eikä se todellakaan mikään hoitokoti ole, vaan oikeasti ihan kokonainen kylä, jossa asuu kehitysvammaisia hoitajineen + muuta henkilökuntaa. Kaikki asuintalot, liikuntasalit, koulutustilat, uima-altaat sun muut systeemit vain ovat pikkuisen piilossa mäen alla katsottaessa tien toiselta puolelta.

Kun illan tärkein, eli arvonta oli nähty (eikä kukaan ulkomaalaisista vapaaehoitsista voittanut mitään, ei edes imuria tai taikinakonetta!), siirryttiin porukalla takaisin noiden ulkkien kommuuniin ja rupateltiin tunti jos toinenkin. Enkä voinut, en vieläkään voi, olla hämmästelemättä sitä, kuinka täällä, keskellä ei-mitään, voi olla NÄIN PALJON ulkomaalaisia; yksi Cap Verdeläinen, yksi portugalilainen, yksi romanialainen, yksi belgialainen, n. kolme saksalaista, kolme ranskalaista, yksi esp., EI, katalonialainen! plus ne kaikki muut, joita en vielä tavannut. Lisäksi lauma amerikkalaisia ympäristöalan opiskelijoita tulee vielä ensi kuussa... Jotenkin ihan uskomatonta, mutta en valita! Kaikki vaikuttavat kovin avoimilta ja reippailta tyypeiltä, joten jos tämä samaa rataa jatkuu, tulee elämä täällä pimeässä, märässä, tuulisessa ja ”tyhjässä” maassa olemaan varsin sosiaalista! :) Vai onko se vain tätä kuherruskuukauden hurmosta, nähtäväksi jää :)

P.S. Kävin juoksemassa, kun sade rauhoittui, mut oli se silti sateen puuttumisestakin huolimatta extremeä: ylämäki, alamäki, lumikasa, jäätikkö, möykky ja kuoppa, jnejne...

P.S.S. Huijasin muuten edellisessä tekstissä, ei tämä ihan täysin hevosmaa ole, sekä kaupungista että maaltakin kuulemma löytyy ihmisiä, jotka eivät ole istahtaneetkaan hevosen selkään!

Kuulemiin, heihei!