Sattumuksia!

Moi!

Pahoittelen pientä kirjoitusviivettä normi- noin kerran viikossa -kirjoittelussa. Syynä vois olla vaikka se, ett on ollut kaikenlaista pikku puuhaketta, joka on irrottanut mut tietokonepöydän äärestä. Teen nyt ihan tällaisen yksinkertaisen listan, mitä hieman yli viikossa on ehtinyt tapahtua, katsotaan sit, mitä tarkennan vai tarkennanko mitään. Voin tähän heti alkuun varoittaa, että vaikka kirjoittaisin vain yhdestä tai kahdesta tapahtumasta, on tämä tämänpäiväinen päivitys todennäköisesti vähän sekava tai sekavampi kuin yleensä... Ehkä :) Noin viikon sattumukset ranskalaisin viivoin:

- koira jäi auton alle

- retki Reykjavikiin x 2

- tutustuminen perheen hevoslaumaan

- maneesiharjoitukset

- ensimmäinen islannin tunti

- jalkkiskisastudio Selfossissa

- epäonnen emakko

- Hästfjallin valloitus

- Sólmeimarilaisten kyläily

Jeps, että sellaista, ei mitään niin hyvää, ettei jotain huonoakin, joten edetään listaa järjestyksessä ja katsotaan, mihin se johtaa... Viikko sitten torstaina mun oli tarkoitus mennä Gudnyn kyydillä pelaamaan lentistä, kun Ragna tuli ilmoittamaan, että tilan vanhin vahti, islanninpystykorva, eikun siis islanninlammaskoira! oli jäänyt huonoine jalkoineen ja ”ylimielisine asenteineen” pihassa auton alle, joten Gudny miehineen olivat lähteneet koiran kanssa eläinlääkärille samantien! :/ En nähnyt ketään perheenjäseniä enää myöhemmin illalla ja kuullessani jonkun itkevän alakerrassa pelkäsin pahinta, koira (jonka nimeä en osaa kirjoittaa, ehkä Kópur?!), on kovin rakas kaikille täällä. Seuraavana päivänä vanha herra oli kuitenkin vielä elävien kirjoissa ja yritti kaikin voimin haukkua hevosiakin niiden tullessa ulkoilemaan aamulla, eli elämäniloa oli vielä rutkasti jäljellä! Nyt noin viikon jälkeen Kópur jo tepsuttelee pihamaalla haavoineen lähes tuttuun tahtiin. Ehkä oli onnea ja sisäisiltä ruhjeiltakin on säästytty, huh! :)

Perjantaina olin päättänyt lähteä tutustumaan Reykjavikiin ja majoittua aiemmin tapaamalleni katalonialaiselle Yolandalle. En vaan vielä perjantai-aamupäivänä ollut täysin varma, millä menisin, vaihtoehtoja oli kaksi: bussi tai Lilliltä lainaamani kaara, eli auto :) Päivä kului ja kului, Ragna oli lähdössä mukaani ja lopulta, tapojeni mukaisen pitkän, syvän pohdinnan ja Lillin vakuuttavan suostumuksen jälkeen päädyin prutkuttamaan maan pääkaupunkia kohti pikku maasturilla, jonka pelkäsin melkein hyytyvän yhteen ylämäkeen (mullahan ei siis ollut hajuakaan siitä, miten olisin saanut tuohon automaattivaihteiseen kaaraan lisää tehoa, jos jotain liian haastavaa olisi tapahtunut – tekniikan ihmelapsi!). Se mäki oli ihan kauhea! Hyvä, että ees uskalsin ajaa sen huipulle, kun yhdessä kohdassa tuntui kuin tien reunasta lähtis vain mahdoton jyrkkä pudotus alaspäin... Ja samalla Ragna vaan puhua pulputti ja käski mun vielä katsoa jotain ihme reikää jossain kalliossa, juu, ei kiitos, kyllä jäi maisemien tiirailut toiseen kertaan! :D

Muuten matka oli ihan rattoisa ja onnistuin heittämään Ragnan näppärästi poruikoilleen ja suuntasin itse navigaattorin turvin kohti keskustaa ja Yolandan majapaikkaa. Pääsin perille aika näppärästi ja oli mukava taas nähdä tuo reipas katalaani :) Käytiin iltasella tepsuttelemassa Reykjavikin pääkatua, mikä on kyllä aika viihtyisän oloinen paikka puutaloihin pystytettyine puutiikkeineen. Voin myös sanoa, että kaupunki on paljon kivemman näköinen maasta kuin ilmasta katsottuna, lentokoneesta tiirailtuna se näyttää lähinnä lättänältä yksikerroksiselta lego-kylältä :D Mutta kaduilla kävellessä kaupungin keskusta muistuttaa ehkä Porvoon keskustaa, tosin ilman mukulakiviä.

Ei ihan heti uskoisi, että tuossa on baari.

Hieraisin kerran tai kaksi silmiäni!

Myöhemmin tavattiin Yolandan poikaystävä tämän työpaikalla ja jatkettiin porukalla matkaa keskustan yöelämään. Illan perusteella voin sanoa, että turistina voit luulla, ettei kaupungissa ole juuri ollenkaan elämää myöhemmin illalla/aamuyöllä, mutta kun tiedät, minne mennä, löytyy kyllä paikkoja juhlimiseen ihan riittävästi. Ainakin perjantaisin... Eikä siitä illasta sitten sen enempää! :D Lauantaina kierreltiin vähän kaupungilla, tutustuttiin suureen kirpputoriin, maistoin paikallista herkkua: hotdogia (WAU! :P ), istuskeltiin yhdessä tosi söpössä kahvila/ravintolassa ja käytiin katsomassa kirkko :D En mä sitä sano, etteikö noin pieneen pääkaupunkiin voisi jossain vaiheessa kyllästyä, mutta kyllä mulla tuon viikonlopun perusteella jäi ihan kiva kuva kaupungista :)

Päätin palautua takaisin tilalle jo lauantaina ja se aiemmin mainitsemani mäki oli muuten ihan kauhea laskettaa myös alaspäin!! Mä hurutin sen ihan hipi hiljaa pitäen ratista tiukasti kiinni kaksin käsin rystyset valkoisena ja odotin kokoajan vain ja ainoastaan pääseväni alas :D Hirveitä mutkia ja hurja pudotus!! Ei se varmaan oikeesti oo ihan noin kauhee, mut siltä se nyt vaan tuntui! :D Silläkin on muuten varmasti nimikin, mutten nyt millään jaksa kaivaa sitä esiin, sori :)

Sunnuntaina tehtiin Lillin kanssa retki tilan hevoslauman luo ja ai, että kun ne on niin seurallisia ja uteliaita kavereita! :) Lähimmät hevoset ympäröivät meidät lähes samantien ja kun mentiin vähän kauemmas loppulauman näkyville, tuli loputkin (tai näköpiirissä olevat) karvaturvat tekemään erittäin läheistä tuttavuutta, aika söpöä, oli hyvä ilma ja tönötettiin keskellä hevoslaumaa, sinne olis voinut vaan jäädä :)

Viikonlopun jälkeen viikko etenikin sit suht normitahtiin, pienenä bonuksena käytiin yhtenä päivänä ratsastamassa hevosia Gudnyn tutun maneesissa ja sain aika tarpeellisia vinkkejä ja kateissa ollutta tuntumaa ”mun” tamman ratsastukseen. Yhtenä iltana Lilli vei mut mukanaan poikaystävänsä luo katsomaan jotain jalkkisottelua ja syömään pitsaa. Tosi tärkeitä tapahtumia, eikö?! :D Ai niin, aloitin islannin opinnot tuolla Sólheimarissa noin kymmenen jenkin, yhden kinkin ja yhden portugalilaisen ja Lillin (joka osaa islantia jo varsin hyvin) kanssa. Opettaja oli tosi motivoiva, totesi lähes heti alkuun, että islanti on maailman vaikein kieli ja se on lähes mahdoton oppia! Noh, katsotaan, mihin tässä edetään, omasta mielestäni suomi on kyllä se vaikein ;)

VAROITUS: Seuraava kappale ei ole tarkoitettu herkille ja hyvän kuvittelukyvyn omaaville! (eikä tämä ole vitsi)

Sikarokotteeni ottamisesta tuli aika täyteen ja viime perjantaina pääsin ekaa kertaa töihin sikalan puolelle ja se työhän alkoikin sitten varsin mallikkaasti. Tavoitteena oli siirtää emakot takaisin omiin karsinoihinsa porsaiden luota porsaskarsinasta. Nuo mahdottoman pitkät röhnöttäjät kävelevät siis yhdestä tilasta toiseen jonkun niitä ohjatessa. Ohjasin pari emakkoa mallikkaasti oikeisiin paikkoihin, mutta sitten sattui jotain aivan kamalaa! Yksi siirtämäni emakko kaatui, mikä ei ole niin vaarallista, mutta sen raukkaparan etujalka jäi jotenkin jumiin yhden karsinan alimpien kaltereiden alle ja MURTUI! Se huuto oli sydäntäsärkevää ja ajatukset siitä, mitä tein väärin alkoivat pyöriä mielessäni. Ensimmäinen työpäivä sikalassa ja sattuu jotain sellaista, mitä ei ole koskaan ennen sattunut ko tilanteessa, on aika inhottava aloitus... Muut pahoittelivat tapahtunutta mulle, mutta mä vähän syyllistän tapahtuneesta itseäni... Vaikka en sitä jalkaa katkaissutkaan... Jos nyt yhtään mitään helpottavaa ajatusta tuohon saisi, niin emakko-parka ei sentään joutunut kärsimään tuskissaan pitkään ja pääsi asianmukaisesti ja nopeasti ikiuneen mutamaille, mutta silti :/

Nyt voit taas ”avata silmät”

Onneksi päivä ei oikein tuon huonommaksi voinut enää muuttua ja elämän oli jatkuttava, joten seuraavaksi oli vuorossa emoistaan erotettujen porsaiden siirto isompiin karsinoihin. Voi, että sitä tuhisevaa vaaleanpunaista possumerta, kun ehkä noin kuutisenkymmentä pientä röhnöttelijää kopistelivat menemään käytävällä! Ihan heti en oikeastaan suloisempaa ja vauhdikkaampaa näkyä voi keksiä! :) Possut ei kyllä olleet ihan samaa mieltä, voi herranes aika, kun ne on vaikea saada pois syntymäkarsinastaan! Ja kun mä en vaan pysty kauhasemaan niitä ronskisti jalasta tai toisesta vaan yritän mahdollisimman hellästi saada ne syleilyyni (varsinkin vielä aiemman tapahtuman jälkeen), tai vielä mieluummin vain paimennan ne ulos... Mutta mielestäni suoriuduin tehtävästä kuitenkin ihan mallikkaasti :) Possut on niin paljon sopusuhtaisempia isoihin sikoihin verrattuna, että niitä on kyllä helpompi käsitellä... Okei, myönnettäköön myös, että mulla on jonkinlainen kunnioituskin noita isoja röhkijöitä kohtaan, mä pelkään, että ne puree! :D Eikä niiden ajatuksista voi tietää yhtään mitään, paitsi sen, että ne ajattelee ja aistii ihan kauheesti! Mutta ehkä oon niiden kanssa sujut jonkin ajan päästä :)

Torstaina olin saanut tietää mahdollisuudesta saada kyyti jälleen Reykjavikiin Gudnyn mukana ja perjantai-aamupäivän tapahtumien vuoksi tulin iltapäivällä siihen tulokseen, että käytän tarjouksen hyväkseni ja järkkäsin itselleni jälleen tutun ja turvallisen majapaikan ja lähdin työpäivän päätteeksi karistamaan vähän apean mielen ja ikävät ajatukset Reykjavikin tunnelmaan, eikä kaupunki vieläkään pettänyt :) Päädyin mm. useammankin SUOMALAISEN lakiopiskelijan valokuva-albumiin näiden suorittaessa jotain ihme tehtäviä ympäri kaupunkia pohjoismaisten lakiopiskelijapäivien(?) yhteydessä :D

Sainpas sitten hyvällä tuurilla lauantainakin Gudnyltä kyydin takaisin tilalle ja koska oli kivan aurinkoinen päivä, halusin mennä tekemään lähempää tuttavuutta ”viereisen” vuoren, Hestfjallin, kanssa. Voi vitsit, että jostain tuolta koillisesta puhaltava tuuli oli kylmä! Mutta sitäkin uhmaten pääsin vuoren juurelle ja kapusin ylöspäin ehkä yks kolmasosaa tai puoleen väliin, kun mua alkoi jännittää ja löysin kivan pisteen otella vähän auringonlaskukuvia :D Tyydyin siis siihen ja laskeuduin alaspäin lähes nelinkontin, kipitin kämpille ja järjestin itselleni mukavan, lämpöisen kylvyn :)

Edessä Hestfall

Hekla ja Eijafjallajökul! ;)

Nyt on sunnuntai-ilta ja tänään muutamat tyypit Sólheimarista tulivat tänne tilalle kyläilemään ja katseleen hevosia. Käytiin jälleen isomman heppalaumankin luona pellolla ja syötin tytöille sikalan työntekijöiden ”leipätalosta” tuomia keksejä, jotka ovat mun päänvaivanani tässä kämpässä. Tiedättekö, kun ne on tehty sellaisista jauhoista, mitkä saavat keksit suorastaan hyppäämään suuhusi lähes aina ohittaessasi keksipöydän...