Akureyri, Check!

Iltaa!

Koeajoin vanhan mitsubishin ja tulin siihen tulokseen, että oikeastaan voisinkin ostaa sen :D Pomoni perheen vanhimmaisella oli Fermingardagurinn (vrt. rippijuhlat) sunnuntaina. Tammani painoi taas pitkästä aikaa tuhatta ja sataa, mutta pysyin kyydissä, tietenkin! ;) Ja uskaltauduin kauas pois Selfoss-Reykjavik-akselilta! Siinä mun kuulumiset sitten viimekerran :)

Maisemia matkan varrelta, Akureyrin lahistolta

Mun ensimmäinen kaveri täällä, katalonialainen Yoli, muuttaa töiden perässä pohjoiseen kaupunkiin, Akureyriin, muutaman viikon päästä. Hän oli aikeissa lähteä tutustumaan tulevaan kotikaupunkiinsa, kämppäänsä ja uuteen pomoonsa viikonlopun aikana ja mä sain auton käyttööni tiistaina. Kuullessani Yolin aikeista laskin nopeasti yks yhteen ja päätin, että mähän voin toimia hälle kuskina, kun mulla kerran on auto vihdoin käytössä :D Varustettiin siis vanha mitsubishi, shubi, matkakuntoon ja lähdettiin hyvillä mielin huristelemaan kohti Akureyriä perjantai-aamuna. Yhteensä kymmenen tuntia ajoa sinne ja takaisin, aikeissa olla kaupungissa yksi yö. Järkevää tai ei, mut elämä on :D Matka taittui aika rattoisasti, meillä oli hauskaa ja mitä pohjoisemmaksi päästiin, sitä komeammalta näytti. Mäet kasvoivat vuoriksi ja sade muuttui auringonsäteiksi. Yhdessä kohtaa, muutaman kymmenen kilometrin ajan, sumu oli aika ärsyttävä, ei kertakaikkiaan nähnyt mitään. Silloin ajo oli uskomattoman turhauttavaa, mutta onneksi se oli vain yksi ”pieni” pätkä tuon 5 tunnin ajon aikana! Kun kipusimme rinteitä ylös, olin myös ihan pikkuisen huolissani autoni jaksamisesta, mutta yritin vuorostani olla armelias alamäissä ja päästin auton huristelemaan vapaalla ;)

Tassa tehdaan lautailumakea keskelle kaupunkia

Saavuttuamme Akureyriin, oli tarkoitus kysellä majapaikkaa hostellista, minkä piti olla varsin helppo nakki, kun kerran kyseessä ei ole sesonkiaika ja meitä oli vain kaksi. Tämän tiesi Yoli. No muutamat pikkuseikat olivat jääneet huomioimatta: perjantaina kaupungissa oli jonkinlainen nuorten laulukilpailu ja lauantaina kansallinen lumilautailu-laskettelukisa. Halvin hostelli oli luonnollisesti täyteenbuukattu, toinen vaihtoehto myös. Mua ei ihan hirveesti sitten kuitenkaan huvittanut viettää yötäni autossa, joten siirryimme tekemään puhelimitse hotellikierrosta. Ensimmäisen kohdalla korvaan kaikui ”ei oo” ja kannustukseksi vielä todettiin, että tänä viikonloppuna on hyvin epätodennäköistä löytää yhtään mitään majapaikkaa kaupungista. Kiva! Jatkoimme soittelua ja yksi täti totesikin AkureyrInn-guesthousessaan (mikä tuo on suomeksi, majatalo?! Noh hotellin ja hostellin välimuoto :D) olevan kaikki huoneet täynnä, mutta ”takapihalla on yksi huone vapaana”. Epäröin ihan pikkuisen, että mikäköhän kasvihuone mahtaa olla kyseessä, joten ennen kuin teimme varausta, sovimme käyvämme katsomassa paikkaa. Pyörimme tovin hyvin hyvin lähellä majapaikkaa koskaan löytämättä perille... Katalaanin toimiessa kartturina. Mutta kun suomalainen sai kuulakärkikynällä lahjakkaasti sutatun kartan käteensä ja jatkoi edelleen kuskintehtäviä, alkoi lyyti kirjoittamaan ja paikka löytyi kerrasta! (en pidä itseäni hyvänä kartturina,,, mutta... :D ) Tiedoksi vaan teillekin, että ”huone takapihalla” vastaa vähän niinkuin yhtä yksiötä yksiöistä koostuvassa rivitalossa, eli ei ollut kyseessä kasvihuone vaan varsin hyvin meille sopiva katto pään päälle :)

Nyt oli siis majapaikka järjestetty ja seuraavana vuorossa oli katalaanin tulevan kämpän ja pomon tapaaminen. Kaikki vaikutti ihan hyvältä, mitä nyt kämpän kohdalla omistajat olivat jättäneet mainitsematta, että rivariasunnossa toisessa huoneessa asuu PERHE: äiti, isä ja parivuotias lapsi. Lapset on mukavia, mutta toisaalta olisi ehkä ihan mukava tietää parivuotiaasta kämppiksestä jo ensimmäisten yhteydenottojen yhteydessä... Pikku juttuja, pikku juttuja ;) Mutta pääasiahan on, että joku kämppä jo on ja työpaikka vaikuttaa mieleiseltä, niinpä saatoimme alkaa valmistautumaan vivahteikkaaseen yöelämään hyvillä mielin! Ja hauskaahan meillä tulikin olemaan, kaupungissa oli kaksi paikkaa minne mennä, menimme ensin toiseen ja sitten toiseen :D Jälkimmäisessä oli todella hyvää ja tanssittavaa musiikkia, joten tanssijalkaahan vipatti! Ihan niinkin paljon, että pysähtyessämme seuraavana paivana paluumatkalla noin tunnin-parin ajon jälkeen eräälle huoltoasemalle, tulivat parit pojat meille juttelemaan ja totesivat, että tanssimme tosi hyvin Akureyrin baarissa, erityisesti kuulemma ”kuski” :D Että sellaista, maailma on pieni, Islanti on sitäkin pienempi :D Ja kylla, tiedan, etta osaan tanssia ihan kivasti :)

Paluumatkalla pysähdyttiin myös erääseen poukamaan, joskos nähtäisiin hylkeitä, mutta ei näkynyt ei. Akureyri, tuo pieni, epätasainen ja eloisa, ainakin noiden kisojen aikaan, kaupunki jäi auringonsäteiden sivelemine lumisine vuorineen taa ja tytöt suuntasivat takaisin kotikonnuilleen väsyneinä, mutta onnelisina :)

Perinteinen Fermingardagurinn-juttu, nimikoidut servetit

Ja sitten tulikin sunnuntai, jolloin olin lupautunut auttelemaan Gudnyn perheen suuressa juhlassa. Eli Gudnyn vanhimman, Harpan (13 v.) ”rippijuhlassa” (Fermingardagurinn). Käytiin kirkossa, jonka messu oli omistettu ainoastaan Harpalle, ei siis muille nuorille. Oliko kirkko niin pieni, vai onko tämä yleinen käytäntö, sitä en ole vielä ehtinyt selvittää?! Kirkon jälkeen siirryttiin tuohon Borgin ”juhlasaliin”, jossa syötiin kaikkea suolaista ja makeaa hyvää. Minä ja Lilli häärittiin pääosin keittiön puolella ja tulin siihen tulokseen, että me ei kertakaikkiaan tulla hyvin toimeen, mitä työntekoon tulee :D Näin jälkeenpäin ajatellen kaikki pieni kireys ja kiukuttelu olisi ollut varmasti aika hupaisaa katseltavaa kärpäselle katossa :D Muuten me ollaankin ihan kohtalaisen hyviä kavereita ja omalta osaltani aion pysyäkin sellaisena :) Nyt Lilli on hetken Saksassa ja hänen pieni musta rottansa on jälleen pitämässä mulle seuraa :)

Jep ja tosiaan loppukevennykseen kerrottakoon ihan lyhyesti tammani kanssa suorittamastamme pyrähdyksestä. Se on hieno tunne, kun hevonen puree kuolaimeen, kiihdyttää vauhtia ja yrittäessäsi hidastaa, vauhti vaan kovenee ja kovenee. ”Onneksi” oli pitkä komee baana painaa! :P Kun hidastamisyritykset eivät auttaneet, ajattelin kokeilla ajaa eteenpäin, mikä voi joskus vaikuttaa päinvastaisesti, ei tehonnut nyt. Kenties horjahdin aavistuksen matkanvarrella, raippani osui hevoseen ja vauhti edelleen vaan kiihtyi. Mietin mielessäni kaikki hidastuskeinot ja loppujen lopuksi päästin oikean ohjan löysäksi ja käänsin hevosen pään täysin vasempaan, poikettiin polulta pellolle ja johan pysähty, huh! Tää on tätä tällaista pelaamista itsepäisen ja herkän hevosen kanssa, mutta silti mä tykkään siitä :)

Rotta peiton alla :)

H.