Jep, viime
viikolla alkoi näyttään jo kivasti keväältä, maassa näkyi jo pikkuisen vihreää,
oli kuivaa, aurinko paistoi ja vain siellä täällä näkyi jäätä/lunta, ihan pikku
pläntteinä. Tämän viikon tiistaina islannintuntien yhteydessä tämä suomalainen
antoi itsestään varmaan aika mörököllikuvan katsellessaan mutrusuin taivaalta
tippuvaa räntälunta valkoisesta maasta haltioituneiden italialaisen,
portugalilaisen ja amerikkalaisten
kanssa. Kun se lumi kerran lähtee, sen EI kuulu enää tulla TAKAISIN!!!!!
Äääärh!! Tai tulis sitten kunnolla lumena, eikä sellaisena kuraavana ja
kastelevana loskana! Nih! Joo, syksyllä on kiva, kun lunta sataa, mutta ei
keväällä, ei!
No nyt, kun sitä
lunta on sitten satanut ihan jokaikinen päivä, olen sopeutunut taas ajatukseen
valkoisesta maasta ja välillä vähän märistä vaatteista. Koska lunta on tullut
aika paljon, kuralta on sentään säästytty ja kaikki on itseasiassa nyt aika
puhdasta (lue: hevoset ;) ), ja aika kaunistakin... Täällä näyttää tosi
avaraltakin, siis vielä avarammalta kuin tummalla maalla... Ja ratsastaessamme
Ragnan kanssa autotiellä perjantaina, koska normaalit ratsastuspolut on lumisia
ja plus-asteiden vuoksi lumi takertuu tilsoina kavioihin, näytti kaikki
suorastaan ihanan valkoiselta ja avaralta :) Onneksi tuo kyseinen
ratsastusretki päättyi varsin hyvään tunnelmaan kauniin maiseman ja muutamien
onnistumisenilojen ansioista. Alku nimittäin enteili kaikkea muuta: en päässyt
oikeastaan ees selkään, kun jo tipuin sieltä! :D Käytännössä olin nousemassa
ratsaille, nostamassa jalkaani satulan yli, kun tammani lähti liikkeelle, minä
horjahdin, jalkani osui tamman takapuoleen ja se pelästyi, kiihdytti vauhtia ja
sekunnin murto-osan aikana kenties arvion vaihtoehtoni: joko todennäköisesti
jäädä jumiin/tippua puolittain puuaidan päälle tai sitten ”tiputtautua”
lumiseen maahan, ennen kuin aita on aivan liian lähellä. ”Valitsin” vaihtoehto
nro toisen. Ja nyt on toinen kankku vähän kipeä, mutta ei sen kummempaa. Ihan
itseäni voin putoamisesta syyttää ja tiedänpähän ensi kerralla, että ei kannata
ees yrittää jatkaa selkäännousua, vaan palata lähtöpisteeseen, jos hevonen on
aikeissa liikahtaa...
Kulunut viikko oli
muutenkin jotenkin ihan tyhmä, että toi perjantain putoaminen kruunas sen aika
kivasti ;) Mä skippasin ihan lähinnä vaan huvittamattomuuttani maanantain
lentiksen, keskiviikon kuoron ja torstainkin lentiksen. Mutta en mä sentään
täällä kämpällä kuitenkaan niin paljoa itsekseni möllöttänyt. Tiistaiksi kutsui
Gudnyn äiti kaikki syömään lammasta ja papusoppaa (oli perinteinen ”itsensä
ähkyynsyöntipäivä”). Ja illallisen jälkeen nöyryytin itseäni hävitessäni
shakissa Gudnyn seitsemän vuotiaalle pojalle, mutta hei, hän on pelannut
shakkia jo pari vuotta, minä tiedän vasta perusteet! :). Keskiviikkona kutsuin
itse Lillin illalliselle ja torstaina Gudny kutsui vuorostaan kaikki syömään
pitsaa ja katsomaan Meistaradeildin loppukilpailua (eli
askellajiratsastuksenmestaruuskisoja). Ja perjantaina katsottiin Lillin ja
Ragnan kanssa pari leffaa. Että onhan tässä ihan kivasti jotain pientä ohjelmaa
ollut vaikka viikko olikin tyhmä :) Ehkäpä tää on tätä tottumista, alun
ihmeellisyys alkaa haihtua ja asioihin alkaa tottua ja ehkäpä oppii näkemään
hitusen asioiden, ihmisten ja elämän nurjaakin puolta, mutta sellaista se aina
on... Yritän kuitenkin opetella näkemään sitä aurinkoa siellä sun täällä ja pyöräytinpäs
perjantai-tallin jälkeen rappujeni eteen lumiukonkin... Gudny luuli sitä
lastensa tekeleeksi... Hmmm...
Eilen käytiin
Lillin, Nemon ja Kópurin kanssa lumimyrskykävelyllä ja ensi viikolla aloitan
terveelliset elämäntavat, siitä tulee paljon parempi viikko kuin tästä
kuluneesta! Mutta tänään mä vielä vähän möllötän ja herkuttelen ;)
 |
| Niin ja tässä työkuva, yritä siinä sitä sitten siivota! ;) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti